— Voiko ajatella, huusi hän lausumatta Hennebeau'n nimeä, että heidän kyökkipiikansa ajoi kääseissä tänä aamuna. Niin, niin kääseissä parilla hevosella, varmaankin Marchienneen kaloja ostamaan.
Huudot yltyivät. Kaikki purkivat sisustaan, minkä ehtivät. Tuo palvelijatar valkosessa esiliinassa, joka ajoi torille kääseissä harmitti kaikkia. Työläiset olivat kuolla nälkään, pitikö sitten herrasväen syödä kaloja? Mutta eivät he aina tule herkuttelemaan. Kyllä kerran tulee köyhienkin vuoro!
Etiennen kylvämät siemenet alkoivat itää. Kaikki huusivat kärsimättömyydestä voimatta odottaa kulta-ajan koittoa, jolloin kerran hekin saisivat onnensa osaa. Vääryys kävi yhä sietämättömämmäksi. Jo oli aika ruveta vaatimaan oikeuksiaan, kun leipäkin tahdottiin riistää heidän suustaan. Naiset olivat valmiit vaikka heti ryhtymään taisteluun. He tahtoivat heti vallata tuon luvatun maan.
Illalla oli Huvissa päätetty ruveta lakkoon. Rasseneur ei enää väittänyt vastaan. Suvarin piti myöskin sitä ensimäisenä askeleena. Etienne määritteli aseman seuraavasti: jos yhtiö todellakin toivoo lakkoa, niin se saa sen.
V.
Kului viikko ja työ jatkui synkän ja epäilevän vaitiolon vallitessa ratkaisevaa yhteentörmäystä odottaessa.
Maheun asiat kävivät yhä huonommiksi ja kaikista merkeistä päättäen uhkasi seuraava palkka tulevan vielä niukemmaksi. Maheun vaimo kävi yhä ärtyisämmäksi. Meni jo niin pitkälle, että eräänä yönä Katarina ei saapunut yöksi kotiin. Seuraavana aamuna saapui hän niin uupuneena ja sairaana, ettei hän voinut mennä työhön. Hän itki ja vakuutti, ettei se ollut hänen syynsä, vaan että Chaval oli pidättänyt hänet väkisin uhaten lyödä, jos hän lähtisi. Chaval oli aivan tullut hulluksi mustasukkaisuudesta eikä tahtonut päästää häntä Etiennen luo, jonka sängyssä hän sanoi perheen sallivan Katarinan nukkua öisin. Äiti raivostui kieltäen tyttärensä enää menemästä sellaisen eläimen kansaa ja tahtoi itse lähteä Montsou'hun kurittaakseen häntä. Mutta päivä oli kaikessa tapauksessa mennyt hukkaan, sitä paitsi ilmoitti tytär, ettei hän tahtonut vaihtaa häntä toiseen, kun kerran oli ruvennut hänen kanssaan suhteisiin.
Parin päivän perästä sattui toinen juttu. Oli luultu, että Jeanlin oli kauniisti joka päivä työssä, kun äkkiä saatiin tiistaina tietää, että hän jo kaksi päivää juoksentelee jossain Bebert'in ja Lydian seurassa Vandamin rämeisissä seuduissa. Hän oli narrannut toverinsa mukaan ja kuka ties, mitä kepposia he olivatkaan tehneet. Hän sai tietysti aika selkäsaunan, aluksi kadulla kaikkien lasten nähden varoitukseksi. Oliko moista kuultu? Hänenkö lapsensa, jotka olivat hänelle maksaneet niin paljon syntymästä asti ja joitten aika nyt olisi auttaa vanhempia! Ja hän muisteli omaa ilotonta nuoruuttaan, ainaisen toivottoman puutteen ja raskaan työn lapsuudesta asti.
Kun miehet ja tytär sinä aamuna lähtivät työhön, kohosi Maheun vaimo vuoteeltaan ja sanoi Jeanlinille:
— Muista, jos vielä kerran uskallat sellaista, niin kuritan sinut niin että tulet muistamaan sen elämänikäsi.