— En kiellä, että on osakkeenomistajia, jotka väärinkäyttävät vaikutusvaltaansa. Olen esim. kuullut puhuttavan, että jotkut ministerit olivat saaneet meidän voitto-osuutemme Montsou'sta ilman, vaan muka heidän osottamistaan palveluksista yhtiölle. Samoinkuin eräs kreivi, — en tahdo mainita hänen nimeään, — suurimpia osakkeenomistajiamme, jonka elämä on pelkkää häväistystä, hän viskaa kadulle miljoonia, naisiin, juominkeihin, ylellisyyksiin. Mutta me, rehelliset ihmiset emme pidä jymyä itsestämme, me emme keinottele, me tyydymme siihen, mitä meillä on, vietämme vaatimatonta ja tervettä elämää ja annamme köyhille heidän osansa. Jos työläiset tahtoisivat ryöstää meiltä niinkin paljon kuin nuppineulan, niin olisivat he aika roistoja!
Negrel jo itsekin alkoi tyynnyttää ukkoa. Häntä huvitti suuresti hyväntahtoisen ukon viha. Ravut narskuivat vielä hampaissa, kun siirryttiin politiikan alalle. Gregoire, vielä levottomana, vakuutti aina puoltavansa liberalismia. Hän ilmaisi säälinsä Louis-Philippe'stä.
[Louis-Philippe oli valittu Ranskan kuninkaaksi v. 1830 vallankumouksen jälkeen, hallitsi v. 1848 saakka, suosi porvaristoa, jonka vuoksi tämä piti häntä kuninkaana.]
Naiset tahtoivat muuttaa puheaihetta ja kysyivät Deneulinilta, miten hänen tyttärensä voivat. Lucie harjottaa Marchiennessä laulua ja Jeanne piirtelee erään ukon päätä. Mutta hän kertoi tyttäristään hajamielisesti pitäen silmällä tirehtööriä, joka oli niin syventynyt sähkösanomien lukemiseen, että oli nähtävästi aivan unohtanut vieraansa. Näistä ohueista papereista tunsi Deneulin Pariisista saapuneita käskyjä, jotka ratkaisevat lakon eikä hän voinut peittää uteliaisuuttaan.
— No, mitä ajattelette tehdä? kysyi hän äkkiä.
Tirehtööri säpsähti, mutta sanoi epämääräisesti.
— Sittenpähän nähdään.
— Niin teillä ei tietysti ole hätää, lausui Deneulin mietteitään ääneen, — teillä on varaa odottaa. Mutta minä joudun kiikkiin, jos lakko leviää Vandameen. Vaikka olen pannut Jean-Bart'in uuteen kuntoon, niin on minulla vain yksi kaivos ja täytyy sen olla alati toimessa. Niin, niin, eipä minun ole kovin hupaista.
Tämä välitön tunnustus näytti herättävän hra Hennebeau'n mielenkiintoa. Hän kuunteli ja hänen aivoissaan muodostui uusi ajatus. Jos lakko kävisi uhkaavaksi, niin voisi sitä käyttää hyväkseen. Antaa sen laajeta kunnes se hävittää naapurin ja silloin voi polkuhinnasta ostaa hänen kaivoksensa. Se olisi varmin keino päästä taas hallinnon suosioon.
— Jos Jean-Bart tuottaa teille niin paljon harmia, niin miksi ette luovu siitä? sanoi hän nauraen.