— Puhu mitä tahansa ja kaikki jää kuitenkin entiselleen ikäänkuin et olisi puhunutkaan. Oh, kyllä olen ollut ennen mukana tuollaisissa. Neljäkymmentä vuotta sitten ajettiin meidät sapeleilla pois hallinnon portilta. Ehkä tällä kertaa he ottavatkin teidät vastaan, mutta eivät he vastaa teille enempää kuin tuo seinä… Peijakas! heillähän on rahaa ja viisi he teistä välittävät!
Kukaan ei vastannut mitään. Maheu ja Etienne nousivat pöydästä ja lähtivät jättäen perheen jäsenet istumaan synkkinä tyhjien lautasiensa ääressä. Matkalla poikkesivat he hakemaan Levaque'ta ja Pierronia ja kaikki nelisin lähtivät Rasseneurin luo, jonne piti naapurikylien edustajien saapua. Kun kaikki kaksikymmentä edustajaa oli saapunut, päättivät he ehdoista, jotka he esittäisivät yhtiölle. Sen jälkeen lähtivät kaikki Montsou'hum. Kello löi kahta, kun he saapuivat perille.
Palvelija käski heidän odottaa ja paiskasi oven kiinni heidän nenänsä edessä. Hän palasi ja vei heidät vierashuoneeseen, missä hän veti verhot sivulle. Jäätyään yksin kivihiilenkaivajat eivät uskaltaneet istua, vaikka he kaikki olivat siististi puetut ja aamulla olivat ajaneet partansa. Keltaset hiukset ja viikset olivat sileäksi kammatut. he rutistivat lakkejaan käsissään ja katsoivat komeita huonekaluja, jotka olivat eri tyylisiä. Kaikki tuo vanha kulta, vaalea silkki ja koko tuo ennen tuntematon komeus herätti heissä kunnioituksen sekaista hämminkiä. Heidän jalkansa upposivat pehmeisiin itämaisiin mattoihin. Mutta eniten painosti heitä lämpö, joka heidän poskiansa heti alkoi kuumottaa. Kului viisi minuuttia ja he tunsivat itsensä yhä epämukavimmiksi tässä lämpöisessä komeassa huoneessa.
Vihdoin tuli hra Hennebeau sotilaallisesti napitetussa takissa ynnä kunnianmerkki rinnassa. Hän alkoi puhua ensimäisenä.
— No, siinäkö te olette!… Näytätte kapinoivan…
Hän keskeytti itsensä sanoen kylmän kohteliaasti:
— Istukaa, mielihyvällä puhun kanssanne.
Kivihiilenkaivajat katsoivat ympärilleen etsien silmillään mihin istua. Muutamat uskalsivat istua tuoleille, toiset jäivät seisomaan uskaltamatta istua silkkisille istuimille.
Syntyi äänettömyys. Hra Hennebeau siirsi nojatuolinsa lähemmäksi kamiinia katsoen tyystin työmiehiin muistaakseen ketä heistä hän oli ennen nähnyt. Hän tunsi Pierronin, joka oli vetäytynyt toisten taakse, ja hänen katseensa pysähtyi Etienneen, joka istui suoraan häntä vastapäätä.
— No, mitä tahdotte sanoa minulle? kysyi hän.