— Syöhän toki, isä, toisti Lucie. Mutta huomatessaan, että hän istuu synkkänä ja miettiväisenä tuskin kuunnellen tytärtään, pelästyi tämä.

— Varmaankin siellä on tapahtunut jotain vakavaa, koska sinä olet noin nyrpeissäsi. Tahdotko, että jäisimme sinun kanssasi kotiin, tulevat he toimeen ilman meitäkin tuolla aamiaisella.

Hän puhui siksi päiväksi suunnitellusta huviretkestä. Rouva Hennebeau'n piti poiketa ensin Gregoirien luo Cecilea hakemaan ja sitten heidän luokseen, jonka jälkeen kaikin lähtisivät Marchienneen vuoritirehtöörin rouvan luo aamiaiselle. Silloin oltaisiin tilaisuudessa näkemään koko tehdas sulatusuunineen kaikkineen.

— Tietysti me jäämme, vahvisti Jeanne.

Mutta hra Deneulin suuttui.

— Mitä tyhmyyksiä! Sanoinhan jo, ettei ole tapahtunut mitään vakavaa. Käykää levolle, tehkää minulle se ilo, ja kello yhdeksän olkaa valmiit, kuten on sovittu.

Hän antoi heille suuta ja riensi ulos. Hänen askeleensa kaikuivat kumeasti puiston jäätyneellä polulla.

Kulkien oikotietä kapeita ryytimaan polkuja ajatteli Deneulin hajoavaa omaisuuttaan. Hän oli myynyt osakkeensa Montsou'n yhtiölle miljonasta luullen voivansa tehdä sen kaksinkertaiseksi ja nyt on hän sen menettämäisillään. Onnettomuudet olivat aina hänen kintereillään. Milloin täytyi odottamatta kuluttaa suuria summia korjaustöihin, milloin voitonehdot kävivät äkkiä mahdottoman epäedullisiksi. Ja nyt kun oli toiveita saada voittoja sattui tuo kauhea liikepula. Jos vielä hänen kaivoksessaan puhkeaa lakko, niin joutuu hän vallan vararikkoon.

Jean-Bart'illa ei tietysti ollut samaa merkitystä kuin Voreux'lla, mutta se oli rakennettu uusimpien vaatimusten mukaiseksi ja insinörit nimittivät sitä kauniiksi kaivokseksi. Kaivosaukko oli tehty puolitoista metriä leveämmäksi ja syvennetty aina seitsemään sataan kahdeksaan metriin. Sitten oli siihen hankittu kaikki uudet varustukset, uusi kone, uusi häkki, kaikki tieteen viimeisten vaatimusten mukaan. Vedenpumppulaitos oli rakennettu toiseen kaivokseen. Gaston-Marie'hin, joka toimi nyt yksinomaan siinä tarkoituksessa. Jean-Bart'issa oli paitsi nostokoneosastoa ainoastaan porrasosasto ja ilmavaihtotorvi.

Chaval oli ensimäisenä paikalla jo kello kolme. Hän kehoitti tovereitaan yhtymään lakkoon ja vaatimaan myös viiden centimen palkankorotuksen hiilirattaita kohti. Neljäsataa kivihiilenkaivajaa oli pian virrannut vajasta vastaanottohuoneeseen, kaikki huutaen ja huitoen käsillään. Työnhaluiset olivat avojaloin lyhdyt ja kuokat käsissään, toiset puukengissä ja päällystakeissa estivät heiltä tien päästämättä heitä kaivokseen. Voudit olivat huutaneet itsensä käheiksi koettaessaan saada työmiehet järkiinsä ja estämättä niitä, jotka tahtoivat mennä töihin.