— Suutele minua!
Chaval suuteli häntä ja kävi loikomaan hänen viereensä odottaen, kunnes hän voimistuisi.
— Tiedätkö, jatkoi Katarina, — syyttä sinä niin vihoittelit äsken, minä en tosiaankaan jaksanut. Teillä murtopaikassa ei ole niinkään kuuma, mutta jos tietäisit, kuinka polttavan kuuma on seinän luona.
— Niin kyllä, vastasi Chaval, — puitten varjossa olisi paljon parempi… Minä ymmärrän kyllä, että sinun on vaikea, tyttö parka.
Katarina oli niin liikutettu hänen ystävällisistä sanoista, että koetti reipastua.
— Ei hätää, tää oli vain satunnaista, kun ilma oli aivan myrkyllinen. Mutta saat pian nähdä, etten laahaa jalkojani perässäni. Jos täytyy olla työssä, niin täytyy sitä tehdä. Mieluummin kuolen, mutta en rupea laiskottelemaan..
Syntyi hetken hiljaisuus. Chaval puristi tyttöä rintaansa, jottei hän vilustuisi. Katarina tunsi itsensä kyllin voimakkaaksi voidakseen palata työhön, mutta hänen oli niin hyvä olla, ettei hän tahtonut liikahtaa.
— Minä en toivoisi muuta, jatkoi tyttö hiljaa, — kunhan sinä vain olisit kiltimpi minua kohtaan. Voisi olla niin hyvä, kun pitää toinen toisistaan, eikö totta?
Ja hän alkoi hiljaa itkeä.
— Mutta minähän pidän sinusta, huudahti Chaval, — enhän muuten olisi ottanut sinua.