Nyt ei ollut enää mitään hävitettävänä ja joukko ympäröi Etienneä, joka piti Chavalia.
— Kuolema petturille! Heitetään hän kaivokseen!
Onneton vapisi kalpeana pelosta ja toisti yhäti idiottimaisesti, että hänen pitäisi peseytyä.
— No jos niin tahdot, niin tuossa on vesi! huudahti Levaquen vaimo.
Vesi, joka tihkui pumpusta, oli muodostanut lätäkön. Se oli peittynyt paksuun jääkuoreen. Jää rikottiin ja nyt työnnettiin Chaval siihen, jotta hän kastaisi päänsä veteen.
— No pese nyt naamasi! huusi la Brule. — Ellet sitä tee, niin saat nähdä… Ja nyt pitää sinun juoda siitä, niin, niin, seisoen noin kaikilla neljällä, kuten eläimet!
Hänen täytyi juoda seisten kaikilla neljällä raajalla kuten eläin. Naiset ilkkuivat, tyrkkivät ja nyppivät häntä, heittäen lokaa hänen kasvoihinsa. Raivokkaimpina Maheut häärivät hänen kimpussaan, kostaen vanhaa vihaa. Mouquettekin, joka tavallisesti oli hyvissä välein entisten ihailijainsa kanssa, nyt ei jäänyt toisista jälelle.
Viimein Etienne sekaantui.
— Jo riittää, — huusi hän. — Kaikkien ei tarvitse tässä hommata…
Me kahden ratkaisemme kyllä asian, tahdotko?
Hänen nyrkkinsä puristuivat, silmissä paloi murhanhimo, sillä hän oli humalassa.