Hallinto haki tyydytystä siitä, että laati listoja niistä, jotka pitäisi erottaa työstä ja lähetti työkirjoja tukuttain takaisin. Niin kävi Maheulle, Levaquelle ja ja vielä kolmellekymmenelle neljälle toverille kylästä No. 240. Mutta pääsyy lankesi Etienneen, joka oli kadonnut tuona muistorikkaana iltana eikä ollut missään löydettävissä. Chaval oli nim. antanut hänet ilmi.
Montsoun asukkaat heräsivät yöllä luullen kuulevansa hätäsoittoa ja ollen tuntevinaan ruudin hajua. Mikä lopullisestikin sai heidän päänsä pyörälle, oli uuden papin Ranvierin saarna, laihan ja tulisen abotin, joka oli tullut Joiren tilalle. Hän väitti, että porvaristo oli syynä kaikkeen, sillä se oli riistänyt kirkolta sen muinoisen vapauden ja väärinkäyttäen sitä oli muuttanut tämän maan kärsimysten ja vääryyden tyyssijaksi. Sen uskottomuuden tähden, sen haluttomuuden tähden palata ensimäisten kristittyjen veljelliseen rakkauteen kasvaa kansan tyytymättömyys, joka voi puhjeta suurena onnettomuutena. Vieläpä hän uskalsi mennä niin pitkälle, että uhkasi rikkaita, että jumala asettuu köyhien puolelle, jolleivät he tahtoisi kuulla jumalan ääntä. Hän ottaa uskomattomilta heidän rikkautensa ja jakaa ne osattomille kunniakseen. Jumalaa pelkääväiset eukot vapisivat, mutta notarius ilmoitti, että nuo saarnat olivat pahinta sosialismia, ja milloin tahansa voitaisiin odottaa, että pappi ottaisi ristin käteensä ja menisi joukon etunenässä hävittämään v. 1789 porvarillista yhteiskuntaa.
Kun Hennebeauta varoitettiin tästä, kohautti hän olkapäitään sanoen:
— Jos hän aikoo liiaksi kyllästyttää meitä, niin kyllä piispa hänet korjaa.
Sillä välin kun koko tasanko oli paniikin vallassa, eleli Etienne Requillart'in syvyyksissä, Jeanlinin maanalaisissa komeroissa. Kukaan ei aavistanut, että hän oli näin lähellä.
Hän eli siellä tavallaan yltäkylläisyydessä; oli löytänyt viinaa, paistetun kalan jätteitä ja kaikellaista muuta ruokatavaraa. Suuri heinäkasa oli mainio vuoteeksi, ilma oli aina tasainen ja lämmin, eikä tuntenut vetoa lainkaan. Puuttui ainoastaan valoa. Jeanlin, joka oli ihastuksissaan, että saa vetää santarmeja nenästä, oli hänen oikea suojelusenkelinsä. Hän hankki Etiennelle kaikki, hiusvoidettakin, mutta tähän saakka ei hänen onnistunut näpistellä kynttilää.
Jo viidentenä päivänä ei Etienne sytyttänyt tulta muulloin kuin syödessä. Hän ei voinut saada palaa niellyksi ilman valoa. Tuo ainainen musta yö kidutti häntä äärimmäisyyksiin. Vaikka hän eli täydessä turvassa, lämpimässä, sai syödä ja nukkua, painosti pimeys kuin vuori hänen mieltään.
Ja lisäksi hän söi varastettua. Kommunistisista mielipiteistään huolimatta heräsi hänessä vanhoja ennakkoluuloja, niin että hän lopuksi ei syönyt muuta kuin kuivaa leipää.
Sitä paitsi kärsi hän häpeätä ja katumusta siitä, että oli nälkäisellä vatsalla juonut viinaa, niin että oli melkein hyökätä veitsi kädessä Chavaliin. Häntä kauhistutti, ettei hän voinut ottaa ryyppyäkään ilman että hänessä heräisi peritty kiihko hyökätä ihmisiin.
Kun hän oli päässyt siihen turvallisuuteen, makasi hän aluksi kaksi päivää kuin kuollut väsyneenä kaikista tapauksista. Mutta inho ja kyllääntyminen ei haihtunut, kun hän siitä heräsi. Hän tunsi väsymystä, kirpeää makua suussa ja päänkolotusta, aivankuin pitkän juomisen jälkeen.