Suvarin tarttui hänen olkapäähänsä työntäen hänet takaisin kylään.
— Mene kotiisi! Kuuletko? Minä vaadin sen.
Tällä välin oli Katarina lähestynyt ja Suvarin tunsi hänet. Etienne intti vastaan sanoen ettei kellään ollut oikeutta arvostella hänen toimintaansa. Suvarin katsoi vuoroin häneen vuoroin tyttöön. Sitten vetäytyi hän sivulle tehden eleen kädellään ilmaisten sillä toivottomuutta. Kun miehen sydämeen on päässyt nainen, niin mies on mennyttä ja saa kuolla.
— Nouse, sanoi hän lyhyesti.
Etienne seisoi hämillään hänen edessään koettaen keksiä jonkun ystävällisen sanan jäähyväisiksi.
— Sinä siis lähdet?
— Niin.
— No anna sitten kättä jäähyväisiksi. Onnellista matkaa ja älä muistele pahalla.
Toinen ojensi hänelle jääkylmän kätensä.
— Siis hyvästi ainiaaksi.