Sitten keksi vaimo, mitä kertoisi.
— Levaquen vaimohan on raskaana. Levaque itse on vielä vankeudessa ja
Bouteloup on sillä välin hänen sijallaan.
— Niin, Bouteloup.
— Olenko jo kertonut sinulle, että Philomene on mennyt matkoihinsa.
— Kuinka mennyt?
— Niin, erään kaivajan kanssa Pas-de-Calais'ta. Minä pelkäsin, että hän jättäisi molemmat lapsensa minulle, mutta hän otti ne mukaansa. Mitä sanot siitä? Itse sylkee verta, mutta mies pitää olla…
Enempää he eivät puhuneet. Häkki odotti häntä ja häntä huudettiin äreästi uhaten sakottaa. Hänen täytyi mennä ja hän puristi Etiennen kättä jäähyväisiksi. Hänenkin puristus ikäänkuin ilmaisi lujaa uskoa, että he tapaavat toisensa vielä kerran, kun jälleen alkaa heidän toimintansa ja hänen silmistäänkin loisti tyyntä varmuutta!
— Siinäpä on peijakkaan laiskuri! huusi Pierron.
Hänet työnnettiin häkkiin, missä istui jo neljä entisellään. Annettiin merkki, häkki irtaantui paikaltaan ja hävisi näkyvistä, vain rautaköydet pyörivät tavattomalla nopeudella.
Etienne jätti kaivoksen. Lajitteluvajan luona näki hän jonkun olennon istuvan hiilikasalla sääret ojennettuina. Se oli Jeanlin, joka lajitteli suuria hiiliä. Hän piti suuren hiilipalan polviensa välissä ja hakkasi siitä vasaralla liuskakiveä. Hieno hiilipöly peitti hänet paksulla kerroksella, että Etienne tuskin saattoi eroittaa pojan teräviä kasvojen piirteitä.