Ravintoloitsija punastui vihasta; hän suuttui nopeasti ja hänen silmänsä paloivat.
— Jos he uskaltavat vähentää palkkoja, niin piru perii heidät.
Häntä häiritsi vähän Etiennen läsnäolo, mutta hän jatkoi puhumistaan toisinaan heittäen häneen kieron silmäyksen. Hän puhui viittauksilla nimittämättä tirehtöriä, Hennebeau'ta, tai hänen vaimoaan ja sisarenpoikaa Negreliä. Hän toisti, ettei niin voinut jatkua, että jonakin kauniina aamuna kaikki käy hullusti… Puute oli hyvin tuntuva. Hän luetteli tehtaita, jotka suljettiin ja joista työläiset tulivat joutilaiksi. Hän oli jo kuukauden ajan antanut pois yli kolme kiloa leipää. Edellisenä päivänä oli hän kuullut, että Deneulin, jolla oli kaivantoja läheisyydessä, ei voisi kestää. Sitä paitsi oli hän saanut Lillestä kirjeen tarkkoine selontekoineen, jotka tekivät levottomaksi.
— Se on, ymmärrätkö, siltä henkilöltä, jonka sinä näit täällä eräänä iltana, kuiskasi hän.
Mutta tässä hänet keskeytettiin. Huoneeseen tuli hänen vaimonsa, pitkä laiha nainen, jolla oli pitkä nenä ja punaset posket. Politiikassa oli hän miestään vapaamielisempi.
— Kirje on Pluchart'ilta, lausui vaimo. — Olisipa hän täällä, niin asiat varmaankin kääntyisivät paremmin.
Etienne oli kuunnellut tarkoin kiihottuen pelkästä ajatuksesta heidän kärsimyksistään ja mahdollisuudesta kostaa. Pluchartin nimen kuullessaan säpsähti hän ja huudahti huomaamattaan:
— Minä tunnen Pluchart'in.
Kaikki kääntyivät häneen jonka vuoksi hänen täytyi selittää.
— Niin, minä olen koneenkäyttäjä ja hän oli mestari työhuoneessani
Lillessa. Hyvin hyvä mies, minä olen usein keskustellut hänen kanssaan.