Mutta Maheun vaimo ojensi raivoissaan kätensä.
— Kuule, mitä sanon. Jos he muuttavat yhteen, niin minä kiroon heidät… Täytyyhän Sakariaan kunnioittaa meitä! Hän on maksanut meille paljon ja on velvollinen korvaamaan meille sen ennenkuin akottuu… Ajattele itse, jos kaikki lapsemme rupeavat työskentelemään toisten hyväksi niin pian kuin kasvavat, niin mitä me saamme heiltä?
Vähitellen rauhoittui hän.
— Niin, niin, saadaampa nähdä… Kuinka väkevää kahvisi on, sinä panet varmaankin paljon.
Juteltuaan vielä hyvän aikaa yhtä ja toista, tuli hänen kiire kotiin valmistamaan ruokaa. Kadulla kulki koulusta palaavia lapsia, siellä täällä ovella näkyi naisia, jotka pälyivät rouva Hennebeau'ta ja tämän vieraita. Tämä käynti alkoi herättää yleistä mielenkiintoa kylässä.
Maheun vaimo oli juuri menemäisillään ovestaan sisälle, kun hän sattui Levaquen vaimon kanssa yhteen. Tämä oli tullut ulos puhutellakseen lääkäri Vanderhaghenia, joka oli yhtiön palveluksessa. Pienenläntä tohtorilla oli aina kiire ja paljon työtä, niin että hän antoi neuvojaan ohimennen.
— Herra tohtori, valitti Levaquen vaimo, — minä en voi lainkaan syödä, särkee koko ruumista… Kuulkaa toki minua.
— Jätä minut rauhaan! ärjähti tämä. Hän sinutteli kaikkia. — Juot liian paljon kahvia.
— Mutta tulkaa toki katsomaan miestäni, kannatti Maheun vaimokin, — hänen jalkojansa pakottaa.
— Sinä olet varmaankin häijy häntä kohtaan, jätä minut rauhaan!