Kertoessaan hankasi hän yhä miehensä selkää aivan kuin lauantaisin hankasi pataansa.
— Mutta nyt kuitenkin tulee meillä olemaan leipää lauantaihin, hän antoi minulle velaksi viisi frankia. Vielä otin häneltä kahvia, sikuria, voita, aioin myös ottaa perunoita ja silavaa, mutta silloin hän alkoi tehdä tenää. Silloin ostin hyytelöä seitsemällä sous'lla ja kahdeksalla sous'lla perunoita, minulle jäi vielä kolme frankia, viisitoista sous'ta. Enkö ole saanut paljon aikaan tänään?
Nyt pyyhki hän miestään, joka tunsi itsensä onnelliseksi eikä ajatellut lainkaan, että velka oli maksettava. Nauraen iloisesti sulki hän vaimonsa syliinsä.
— Älä, tuhmahan sinä olet! minähän tulen aivan märäksi. Pelkään
Maigrat'in aikeita…
Hän aikoi sanoa Katarinasta, mutta keskeytti. Miksi hän tekisi miestään levottomaksi? Siitä tulisi ainaisia huolia.
— Mitä aikeita?
— Petkuttaa meitä, tietysti. Katarinan täytyy tarkistaa laskut.
Maheu syleili häntä taas tahtomatta lainkaan hellittää huolimatta tämän vastustuksesta. Siten päättyi peseytyminen aina koko työväen kylässä. Se oli hänen mielestään ainoa miellyttävä hetki koko päivässä. Hän nimitti sitä jälkiruuaksi. Vaimo työnsi hänet nauraen pois luotaan.
— Älähän nyt… Katso, Estelle näkee… Anna minä käännän hänet edes selin.
— Mitä se kolmenkuukautinen nupukka ymmärtää.