Robineau vaipui niin syviin mietteisiin, ettei muistanut syödäkään.
— Kolmesataa pakkaa, hän sanoi. — Ja minä pelkään, kun otan kaksitoista kolmessa kuukaudessa… He voivat panna hintansa yhtä, jopa kahtakin frangia alemmaksi kuin me. Olen huomannut, että heidän tavaraluetteloissaan hinnat ovat viisitoista prosenttia halvemmat meidän hintoihin verrattuina… Se se on samaa kuin tappaa pikkukaupat.
Hän oli silloin synkällä tuulellaan. Hänen vaimonsa katsoi häneen levottomana, hellästi tutkien. Rouva Robineau ei pystynyt innostumaan kaupankäynnistä ja kiusaantui loppumattomista laskelmista ja numeroista. Miksi antautuakaan huoliin, kun elämä olisi voinut olla naurua ja rakkautta täynnä. Kumminkin, kun hän huomasi kuinka kiihkeästi hänen miehensä pyrki voittajaksi, hänkin koetti innostua ja olisi vaikka heittänyt henkensä myyntipöytänsä taakse.
— Mutta miksi kaikki tehtailijat eivät yksissä tuumin pidä puoliaan? Robineau jatkoi kiivaasti. — Silloinhan he voisivat määrätä lait, sen sijaan että heidän täytyy nyt alistua.
— Niin, miksei, miksei… Johan sanoin teille, että koneet täytyy pitää käynnissä. Koska kutomatehtaita on melkein joka paikassa, Lyonin ympäristössä, Gard'issa, Iseressä, niin ei voi hetkeksikään seisauttaa niitä menettämättä äärettömiä summia. Mitä meihin tulee, jotka välillä turvaudumme kankureihin, joilla on kymmenetkin kangaspuut käynnissä, niin meille ei lakkauttaminen tuota niin paljon haittaa. Mutta suurien yritysten täytyy saada koko ajan tilauksia, niin suuria ja niin kiireisiä kuin suinkin… Ja siksi ne kumartavat nöyrästi suuria liikkeitä. Tunnen kolme tai neljä tehtailijaa, jotka alinomaa riitelevät tilauksista ja suostuvat tappioonkin, kunhan vain saavat tilauksia. Vahingon he korjaavat myydessään pienille liikkeille, sellaisille kuin teidän. Jos he suurten liikkeiden avulla pysyvät pystyssä, niin pienten ansiosta he voittavat. Jumala tietää mikä lopuksi tulee neuvoksi.
— Kiusallista, Robineau sanoi, joka toisen vihasta tuli vähän paremmalle tuulelle.
Denise kuunteli sanomatta mitään. Salaa hän piti suurten liikkeiden puolta kannattaen vaistomaisesti kaikkea, mikä on järkevää ja elinvoimaista. Keskustelu lakkasi vähäksi aikaa, ja jokainen söi ääneti säilykepapunsa. Silloin Denise uskalsi sanoa ikäänkuin leikillä:
— Eivät ainakaan ostajat valita.
Rouva Robineau ei voinut olla naurahtamatta, mutta sitä sekä hänen miehensä että Gaujean paheksuivat. Tietysti ostaja oli mielissään, sillä hänhän kuitenkin lopuksi hyötyi hintojen alenemisesta. Mutta täytyihän jokaisen elää. Minne jouduttaisiin, jos yhteishyödyn edistämiseksi kuluttaja rikastuisi tuottajan kustannuksella! Syntyi väittely. Denise ollen laskevinaan leikkiä osasi taitavasti perustella mielipidettään. Välikädet, kaikki tehtaiden asioitsijat, edustajat, asiamiehet, katoaisivat, ja tämä oli tietysti omiaan alentamaan hintoja. Sitä paitsi tehtailijat eivät enää tulleet toimeen, jos suuret liikkeet häviäisivät, sillä niin pian kuin joku niistä menetti ostajakuntansa, vararikko uhkasi tehtailijaakin. Sanalla sanoen, kauppa kehittyi luonnollisesti siihen suuntaan. Kukaan ei voinut estää asioiden kulkua vaikka kuinka yrittäisi.
— Te siis puolustatte niitä, jotka ovat heittäneet teidät kadulle?
Gaujean kyseli.