Niin suuriksi eivät päivän tulot Aarreaitassa koskaan ennen olleet kohonneet. Kaukaa tavaratalon syvyyksistä, joiden halki Lhomme oli laahannut taakkansa, raskaasti astuen niinkuin liian suurta kuormaa kantava härkä, kuului innokkaita hyvähuutoja henkilökunnan hämmästyksen ja ilon ilmauksina.
— Oivallista, huudahti Mouret. — Jättäkää siihen ja levätkää, sillä ettehän enää jaksa. Kyllä minä sitten toimitan rahat keskuskassaan… Niin, niin kirjoituspöydälleni kaikki! Tahdon nähdä koko kasan.
Hän oli iloinen kuin lapsi. Kassanhoitaja ja hänen poikansa purkivat kuormansa. Kirkas kullan helinä kuului, kun Lhommen säkki kolahti pöytään. Yksi säkeistä aukeni heittäen veralle kirkkaan hopeajuovan, ja salkusta näkyi setelien ja arvopaperien reunoja. Toinen puoli kirjoituspöydästä peittyi kokonaan kymmenessä tunnissa kerättyjen rikkauksien alle.
Kun kassanhoitaja pyyhittyään hien otsaltaan oli poistunut poikansa kanssa, Mouret vajosi hetkeksi liikkumattomana katsomaan rahoja. Sitten hän kohotti päätään ja huomattuaan Denisen, joka oli vetäytynyt syrjään, rupesi uudestaan hymyilemään ja pyysi tämän luokseen. Hän lupasi tälle leikillisesti niin paljon rahoja kuin kouraan mahtui:
— Malttakaahan, hän sanoi, ja hänen leikkisän äänensä pohjalla värähti lemmenleikin jännitys, ottakaa tuosta! Lyön vetoa, ettei siihen mahdu tuhatta frangiakaan. Teidän kätenne on niin pieni.
Denise peräytyi. Oliko tuo rakkautta? Äkkiä hän ymmärsi, ja hän tajusi Mouret'n sydämessä vähitellen kehittyneen palavan himon. Hänen oma sydämensä alkoi takoa hurjasti, ja hän joutui siitä yhä enemmän hämilleen. Tarvitsiko häntä loukata rahantarjouksella, kun hänen kiitollisuutensa oli niin äärettömän suuri, että yksi ainoa ystävyyden sana olisi riittänyt voittamaan hänet. Mouret jatkoi leikkipuheitaan, kun samassa Bourdoncle saapui muka ilmoittaakseen hänelle, että Aarreaitassa käyneiden ostajien luku nousi sinä päivänä seitsemäänkymmeneentuhanteen. Denise katosi vielä kerran kiitettyään huoneesta.
X.
Elokuun ensimmäinen sunnuntai oli määrätty inventoimispäiväksi, työ oli suoritettava päivässä. Niinkuin arkenakin tavaratalon koko henkilökunta oli paikoillaan jo aamusta alkaen, ja työ alkoi ostajista tyhjässä myymälässä suljettujen ovien takana.
Denise ei tullut kahdeksalta niinkuin muut myyjättäret. Hän oli nyrjäyttänyt perjantaina jalkansa noustessaan ompeluhuoneiston portaita, ja hänen oli täytynyt pysyä liikkumatta huoneessaan. Nyt jalka alkoi jo parantua, mutta kun hän tiesi Aurélie rouvan ystäväkseen, hän ei pitänyt kiirettä, vaan viivytteli kenkien panossa aikoen kumminkin käydä osastolla. Myyjättärien huoneet sijaitsivat nyt uuden rakennuksen viidennessä kerroksessa Monsignynkadun varrella. Niitä oli kuusikymmentä, sijoitettuina kahteen riviin käytävän kummallekin puolelle, ja ne olivat mukavammat kuin entiset, vaikka kalustuksessa ei ollut eroa entisiin: sama suuri kaappi, rautasänky ja pieni pähkinäpuinen pesupöytä. Myyjättärien kotielämä alkoi muodostua upeammaksi ja ylellisemmäksi. Kilpailtiin jopa, kuka käytti kalliimpia saippuoita ja hienompia alusvaatteita. Luonnollisen kehityksen pakosta he yhä enemmän muistuttivat porvariston naisia, sitä myöten kuin heidän elämänehtonsa paranivat, vaikka eivät vielä tietysti kiireisessä kotielämässään voineet kokonaan luopua oven paiskaamisesta ja rumien sanojen käyttämisestä. Alajohtajattaren huone, jossa Denise nyt asui, oli suurin, ja katon taitteessa olevat ikkunat olivat kadulle päin. Denise oli rikastunut ja hankkinut itselleen punaisen höyhenpatjan, joka kuulsi pitsikuteisen päällyspeitteen alta. Kaapin edessä oli pieni matto ja pöydällä kuihtui ruusuja sinisissä lasimaljakoissa.
Saatuaan kengät jalkaan Denise koetti kävellä huoneessaan. Hänen täytyi nojautua huonekaluihin, sillä jalka petti vielä. Mutta vähitellen hän alkoi tottua. Onneksi hän ei ollut luvannut mennä setä Baudun luo päivälliselle ja oli pyytänyt tätiä käymään rouva Gras'n luona hakemassa Pépén kävelemään. Jean, joka oli pistäytynyt hänen luonaan illalla, oli sanonut aikovansa syödä päivällistä sedän luona. Denise jatkoi hiljalleen jalkansa totuttamista, ajatellen että piti mennä illalla ajoissa nukkumaan, jotta saisi kunnollisesti levätyksi, kun makuuhuoneiden hoitaja rouva Cabin koputettuaan ovelle astui salaperäisen näköisenä sisään ja toi hänelle kirjeen.