— Menkää saattamaan neitiä, johtajatar sanoi pannen päällysvaatteen hänen käsivarrelleen.
Kääntyen uudestaan Denisen puoleen hän sanoi:
— Pyydän teitä, miettikää vielä ennenkuin lähdette… Olemme kaikki siitä suuresti pahoillamme.
Jean ja Pépé, jotka hymyillen odottivat tässä naisten tungoksessa, seurasivat sisartaan. Nyt he menivät morsiuskapio-osastolle valitsemaan puoli tusinaa paitoja samanlaisia kuin Thérèsen edellisenä lauantaina ostamat. Mutta siellä oli niin paljon väkeä, että oli vaikeaa päästä eteenpäin.
Täytyi pysähtyä ensiksi kureliivinäyttelyyn, sillä siellä rouva Boutarelin käynti oli nostanut suuren melun. Tämä Etelä-Ranskan rouva oli jälleen käymässä Pariisissa, mutta tällä kertaa hän oli saapunut miehensä ja tyttärensä seurassa, ja oli näiden kanssa aamusta alkaen kyntänyt osastoja ostaakseen tyttärensä kapiot. Loppumattomasti neuvotellen perhe oli saapunut valkotavaraosastolle, ja tyttären tutkiessa suurella mielenkiinnolla alusvaatteiden salaisuuksia äidin oli alkanut tehdä mieli kureliiviä ja hän oli toisten huomaamatta pujahtanut viereiseen huoneeseen koettamaan. Herra Boutarel, suuri, kiivas mies, säikähti pahanpäiväisesti, kun ei nähnyt vaimoaan, ja jättäen tyttärensä siihen hän lähti etsimään löytäen hänet vihdoin koetussalista, jonka ovelle hänet kohteliaasti pyydettiin istumaan. Koetushuoneet olivat pieniä, ahtaita kammioita, joihin ei päästetty miehiä, ei omien vaimojensakaan vaatteita arvostelemaan. Myyjättäriä juoksi edestakaisin, ovet aukenivat ja sulkeutuivat paljastaen joka kerta vilahdukselta sisähuoneen salaisuuksia; naisia paitasillaan tai muuten vähissä vaatteissa. Miehet odottivat haukotellen istuen pitkässä jonossa. Herra Boutarel suuttui kuultuaan ettei pääsisi sisään ja vaati vaimoaan takaisin. Turhaan häntä koetettiin rauhoittaa; hän ei tyytynyt, ennenkuin rouva Boutarel jätti koettamisen kesken ja palasi hänen luokseen läsnäolijoiden naurun ja ilvehtimisen tervehtimänä. Silloin vasta Denise pääsi veljineen ohi.
Kapioille varatut huoneet seurasivat toisiaan pitkässä jonossa levittäen ostajakunnan nähtäväksi kaikki valkeat vaatekappaleet, joita naisen puku kätkee alleen. Kureliivit, kaikenmuotoiset ja kaikenhintaiset, pitkävartaloiset ja lyhytvartaloiset, palttinaiset ja silkkiset, paisuttivat upeita muotojaan silkkisten mannekiinivartaloiden kantamina. Rasioistaan kohosivat valkeana vaahtona kaulukset, kalvosimet, koristeliinat, poimukaulukset, solmiot ja muut hienotekoiset vaatteiden lisät. Omassa salissaan yönutut ja aamupuvut, liinaiset, silkkiset ja pitsiset, venyttelivät veltosti soljuvia laskoksiaan kuin lemmenmuistojen raukaisemina. Ilmavina liehuivat hameiden helmat, toiset lyhyet, polviin päättyvät, toiset pitkäliepeiset, laahaten hienopoimuisina maata. Sitten seurasivat paidat, korkeakauluksiset yöpaidat, avokaulaiset ja hihattomat päiväpaidat, karkeammat ja hienommat, yksinkertaiset palttinaiset ja ohuet batistiset, jotka sulavasti liukuivat povea ja lanteita myöten. Kainostelematta nainen riisuutui täällä julkisesti, vähävarainen heitti yltään yksinkertaiset palttinansa, rikas säätyläisnainen pitsireunaiset batistinsa; naisen elämän ylellisyys tuli näkyviin poimutelmineen, kirjauksineen ja nypläyksineen eksyen mitä kallisarvoisimpiin ja aistillista turmelusta ilmaiseviin oikkuihin. Sitten nainen puki jälleen vaatteet ylleen; valkotavarain kuohuvat aallot kätkeytyivät hameiden salaperäisesti kahisevien poimujen alle, uutuudesta jäykkä, ompelijattaren kädestä lähtenyt paita, rasian mukaan taitetut alusvaatteet, kaikki nuo pöydille heitetyt palttinat ja batistit lähtivät ammentamaan elämän lämpimästä kosketuksesta eloa, katosivat hämärän peittoon verhoamaan rakkaudesta sykkivää sydäntä. Morsiuskapio-osaston viimeisessä salissa oli kapalovaateosasto, jossa naisen hekumaa uhkuva valkeus vaihtui lapsen viattomaan valkeuteen. Puhtaus ja ilo kuvastui kaikessa, nuoren, äitinä heränneen naisen autuus. Kapalovaatteet pehmeine aivinoineen, flanelleineen ja villaisine peittoineen, herttaiset pienet paidat ja myssyt, ristiäismekot ja kasmirviitat, joiden untuvareunat olivat kosketukselle hienot kuin vastasyntyneen lapsen iho, kertoivat kehtojen lempeää tarinaa.
— Tiedäthän minkälaisia paitoja, sanoi Jean, joka suuresti ihastuneena katseli alusvaatenäyttelyä.
Valkotavaraosastolla Pauline huomattuaan Denisen veljineen juoksi tervehtimään heitä. Tiedustelemattakaan Deniseltä hänen asiaansa hän alkoi vilkkaasti puhella kysellen liikuttuneena minkä verran perää oli taloa kiertävissä huhuissa. Myyjättäret olivat riidelleet asiasta, toiset olivat väittäneet uutisen todeksi, toiset perättömäksi.
— Jäättehän toki? Minne minä joudun, jos te lähdette!
Kun Denise sanoi aikovansa lähteä seuraavana päivänä, hän huudahti: