— Kyllä myydyksi saa, kun vain osaa myydä, sanoi Mouret, kun sai vihdoin äänensä kuulumaan. — Siinä me juuri olemmekin eteviä.
Ja ottaen avukseen koko provencelaisen kiihkeytensä hän häikäisevällä kuvakielellä selitti uudenaikaisen kaupankäynnin tapaa. Ensin hän otti puheeksi tavaroiden paljouden ja runsaat varastot, joista ei koskaan puuttunut mitään, mitä kysymyksessä olevana vuodenaikana tarvittiin; sitten hän puhui ostajakunnasta, joka kiersi osastolta osastolle pysähtyen joka paikkaan, ostaen kankaan täältä, rihman tuolta, päällysvaatteen vähän kauempaa, pukeutuen uusiin kiireestä kantapäähän, innostuen ihmettelemään uutuuksia ja langeten vihdoin hyödyttömänkin tavaran vastustamattomasti viekoittelevaan kiusaukseen. Uudenaikaiselle liiketoiminnalle olivat varsin edullisia tavaroihin kiinnitetyt selvät hintalaput ja tästä sukkelasta keksinnöstä koko kaupankäynnissä tapahtunut kehitys juuri oli saanutkin alkunsa. Vanhan tai toisin sanoen pienimittaisen kaupankäynnin surkastuminen johtui juuri siitä, ettei se kyennyt kestämään taistelua hintalappujen julistamia alhaisia hintoja vastaan. Yleisöllä oli tilaisuus itse päätellä mitä hyötyä kilpailusta oli. Suurten tavaratalojen ikkunoissa näkyvät hintalaput määräsivät koko kaupungin hinnat. Kaikki tavaratalot laskivat hintoja ja möivät niin vähällä voitolla kuin suinkin. Petoksista ja kepposista ei ollut enää mihinkään; ei voinut esimerkiksi kiskoa kankaasta hintaa, joka oli sen arvoa kahta vertaa korkeampi. Jokaisen täytyi tyytyä määrättyyn voittoprosenttiin, joka oli kaikille tavaroille yhtä suuri, ja rikastuminen kävi mahdolliseksi ainoastaan sille, joka osasi taitavasti järjestää liikkeensä, sitä suuremmalla syyllä, kun asioiden ratkaisu oli yleisön omissa käsissä. Eikö se ollut ihmeellinen järjestelmä! Se mullisti perinpohjaisesti koko kaupankäynnin ja muutti Pariisin muodon, sillä se oli naisen lihasta ja verestä lähtenyt!
— Nainen on minun puolellani, hittoako minä muusta, tunnusti hän pikaisuudessaan häikäilemättä.
Tämä huudahdus sai paronin hätkähtämään. Iva katosi hänen hymystään, ja hän katseli nuorta miestä antautuen vähitellen hänen uskonsa valtaan ja tuntien häntä kohtaan hellyyttä.
— Hiljaa! hän kuiskasi isällisen hyväntahtoisesti. — He voivat kuulla.
Mutta naiset puhuivat niin innoissaan, etteivät enää malttaneet edes kuunnella toisiaan. Rouva de Boves viimeisteli kuvailemaansa tanssiaispukua: sireenin värinen tunika siellä täällä pitsisolmukkeiden kohottama, kaula-aukko sangen syvälle uurrettu, ja pitsisolmukkeet olkapäillä.
— Saattepa nähdä, että minäkin teetän itselleni sellaisen puvun, hän sanoi, — eräästä silkkikankaasta…
— Minä, keskeytti rouva Bourdelais, — olen ostanut samettia, sattumalta tavattoman huokeata!
Rouva Marty kysäisi:
— Tosiaanko! Mihin hintaan?