Tullessaan osastolle hän kuuli että siellä riideltiin. Clara vakuutti kimeällä äänellä:
— Aivan varmaan, rouva, minä saavuin ennen häntä.
— Se ei ole totta, väitti Marguerite vastaan. — Hän tyrkkäsi minua ovella, mutta minä olin jo toisella jalallani astunut saliin.
Oli kysymys palvelusvuoroista. Myyjättäret kirjoittivat sitä mukaa kun saapuivat nimensä kivitaululle, ja näin syntynyt luettelo määräsi jokaiselle oman vuoronsa palvella asiakkaita. Heti kun joku oli suorittanut asiakkaansa asiat, hän riensi uudestaan merkitsemään nimensä viimeiseksi luetteloon. Näistä vuoroista tytöt nyt riitelivät, ja Aurélie rouva päätti lopulta, että Marguerite oli oikeassa.
— Aina minulle tehdään vääryyttä, Clara mutisi vihoissaan.
Mutta Denisen astuessa sisään riitakumppanit leppyivät heti. He katsoivat toisiinsa ja naurahtivat. Voi raukan pukua. Ujoudesta jäykkänä Denisekin meni kirjoittamaan nimensä luetteloon kaikkein viimeiseksi. Aurélie rouva katseli häntä levottomana eikä voinut olla sanomatta:
— Mutta, ystäväni, teitähän sopisi kaksi tuohon pukuun. Se on välttämättä pienennettävä… Ja sitten, ettehän te osaa pukeutua! Tulkaa tänne, korjaan vähän asuanne.
Hän vei Denisen kahden vaatteita täyteen sullotun kaapin välissä olevan suuren peilin eteen. Huone, jonka kaikki seinät olivat tällaisia peilejä ja kaappeja täynnä, muistutti punapohjaisine kukikkaine plyyssiverhoineen ja veistettyine tammipaneeleineen hotellin salia. Ja yhä enemmän ravintolamaisuus johtui mieleen, kun näki silkkipukuiset ja hymyhuuliset myyjättäret, jotka asiakkaiden mieliksi alinomaa häärivät uskaltamatta istuutua ostajien käytettäviksi varatuille tuoleille, vaikka niitä oli koko tusina. Jokaisen tytön rinnassa oli napinreikään pistettynä lyijykynä, terä ylöspäin, ja taskussa puoleksi näkyvissä tarkistusvihko, joka muodosti valkean täplän mustalle kankaalle. Jotkut koettivat sormuksilla, rintaneuloilla, kaulaketjuilla ja muilla koristeilla elävöittää pukunsa yksitoikkoisuutta, mutta varsinkin he kilpailivat hiuslaitteiden komeudesta kähertäen ja järjestäen hiuksensa mitä monimutkaisemmin, palmikoille, kiharoille ja koukeroille.
— Vetäkää toki vyö kireämmäksi edestä, sanoi Aurélie rouva. Noin, ette edes näytä enää kyttyräselkäiseltä… Entä hiuksenne! No, jo te osaatte hapsenne pörröttää! Ja kaunis tukka teillä olisi, jos tahtoisitte.
Denisessä ei tosin muuta kaunista ollutkaan kuin paksu, tuhkanvaalea tukka, joka irralla ollessaan valui nilkkoihin asti ja jonka saaminen kampaukselle oli hyvin vaivalloista niin että hänen täytyi tyytyä nostamaan se paksupiikkisellä sarvikammalla solmuksi niskaan. Clara, jota hiukset suututtivat, oli nauravinaan niille, kun ne muka eivät taipumattoman vallattomina pysyneet kunnollisessa solmussakaan, ja hän viittasi luokseen erään valkovaateosaston myyjättären, jolla oli leveät, mutta miellyttävät kasvot. Nämä kaksi naapuriosastoa olivat alituisessa riidassa keskenään, mutta joskus myyjättäret suvaitsivat yhdessä pilkata muita.