— Kas niin, poikaseni, hiero sinä hänen sormiaan, niin pääset pitkälle. Et sinä ensi kertaa voimiasi koettele. Onhan sitä ennenkin nähty.
Mignot, käsineosaston myyjä, ja Hutin olivat kauniina miehinä tunnettuja naistenlumoojia ja kilpailivat etusijasta. Eivät he tosin kumpikaan voineet kerskata mistään todellisesta valloituksesta; Mignot'n maine perustui vanhaan juttuun, että erään poliisikomisarion vaimo oli häneen rakastunut, Hutin taas oli voittanut erään nyörinpunojattaren suosion tämän väsyttyä kaupunginosansa pahamaineisten hotellien tarjoamiin huvituksiin. Mutta kilpakumppanit valehtelivat parhaansa mukaan ylläpitääkseen mainettaan viitaten alinomaa kaikenlaisiin salaperäisiin seikkailuihin, lemmenkohtauksiin kreivittärien ja muiden kanssa.
— Ottaisitte te hänet, Favier sanoi veitikkamaisen viattomasti.
— Tosiaankin! Hutin huudahti. — Jos hän tulee tänne, niin kiedon hänet pauloihini, minun on välttämättä hankittava viisi frangia.
Käsineosastolla kokonainen jono naisia istui nikkelikulmaisen, vihreällä sametilla verhotun myyntipöydän edessä, ja myyjät pinosivat heidän eteensä kapeita, ruusunpunaisia rasioita, joita ottivat laatikoista. Mignot varsinkin kumarteli, sievät nukenkasvot hymyssä ja soinnutteli somasti pariisilaista sorakieltään. Hän oli myynyt rouva Desforges'ille jo kaksitoista paria bonheur-nimisiä kiiltonahkahansikkaita, liikkeen erikoistavaraa. Sitten rouva Desforges oli halunnut kolme paria pesunahkahansikkaita. Ja nyt hän antoi koetella Saksin hansikkaita, peläten ettei niissä ollut tarkat numerot.
— Ne sopivat erinomaisesti, toisteli Mignot. — Kuusi ja kolme neljännestä olisi liian suuri numero noin hentoon käteen.
Puoleksi maaten pöydällä hän ojensi kätensä ottaen asiakkaan sormet toinen toisensa perästä liuvuttaen niihin hyväilevän hitaasti hansikkaat ja katsoen tätä silmiin ikäänkuin toivoen erottavansa niissä nautinnon raukean ilmeen. Mutta rouva Desforges, kyynärpää samettiin nojattuna ja käsi koholla, luovutti hänelle sormensa ilman vähintäkään liikutusta, yhtä tyynenä kuin luovuttaessaan jalkansa kamarineidilleen kengän napittamista varten. Myyjä ei hänestä ollut mies; katsomattakaan Mignot'iin rouva Desforges käytti häntä palvelukseensa välittämättä hänen kosketuksestaan enempää kuin palvelijansakaan kosketuksesta.
— Olenko liian kovaotteinen, rouva?
Rouva Desforges kielsi pään liikkeellä. Saksin hansikkaiden haju, metsäeläimen ikäänkuin sokeroitu myskinhaju, kohosi tavallisesti hänen päähänsä, ja hän tunnusti nauraen, että tuo arveluttava haju hurmasi oudolla tavalla häntä. Mutta tämän arkisen myyntipöydän edessä hän ei kiinnittänyt siihen vähintäkään huomiota; siitä ei kohonnut mitään aistillisesti hivelevää lämpöä, joka olisi saattanut hänet hetkeksikään katsomaan edessään olevaa miestä toisin silmin kuin ketä muuta myyjää tahansa.
— Haluatteko muuta, rouva?