Tämä lausui mielipiteensä järkähtämättömän varmasti, muodin erehtymättömänä arvostelijana.
— Ei ole tosiaankaan hullumpi. Ja uutta kuosia… Mutta minusta se ei ole oikein siro vyötäisistä.
— Oh, keskeytti Aurélie rouva, se olisi arvosteltava teidän oman vartalonne mukaan, hyvä rouva… — Te kyllä ymmärrätte, ettei se voi näyttää miltään tuollaisella vartalolla… Enemmän ryhtiä, neiti! Seisokaa toki suorana, että joltakin näyttäisi.
Naurettiin. Denise oli käynyt aivan kalpeaksi. Häntä hävetti asettuminen koneeksi näiden ihmisten tutkittavaksi ja pilkattavaksi. Rouva Desforges, joka tunsi vaistomaista vastenmielisyyttä Deniseä kohtaan hänen lempeän luonteensa ilmaisevien kasvojen tähden — rouva itse oli kaikkea muuta kuin lempeä — lisäsi pisteliäästi:
— Epäilemättä se sopisi paremmin, jos neidin puvussa olisi vähemmän väljyyttä.
Ja hän heitti Mouret'hen pariisittaren veitikkamaisen, maaseutulaisen naurettavaa pukua pilkkaavan katseen. Tämä tunsi silmäyksessä hellyyttä ja kauneudestaan ja viehättävyydestään onnellisen naisen voitonriemua. Palkitakseen saamansa rakkaudenosoituksen hänkin arveli velvollisuudekseen yhtyä pilkkaan huolimatta Deniseä kohtaan tuntemastaan hyväntahtoisuudesta ja tytön oudosti kiinnostavasta vaikutuksesta hänen naistenihailijaluonteeseensa.
— Ja jos tukka olisi kammattu, hän kuiskasi.
Tämä oli jo liikaa. Johtaja suvaitsi laskea leikkiä, ja kaikki neidit purskahtivat nauruun. Marguerite uskalsi päästää kikatuksenkin, jonka hän kumminkin heti tukahdutti koettaen hienona neitinä pidättää nauruaan. Clara päästi käsistään hyvän myynnin saadakseen kerran oikein mielensä mukaan ilvehtiä, ja valkotavaraosaston myyjättäret tulivat ovelle katsomaan, mikä sellaisen ilon nosti. Rouvatkin naurahtivat, mutta hiljaa, vilkaisten toisiinsa ja luopumatta ylhäisen naisen arvokkaasta ryhdistä. Aurélie rouva yksin ei vetänyt keisarinnaamaansa nauruun, vaan näytti loukkaantuneelta, ikäänkuin uuden tulokkaan hento vartalo ja vallattomat hiukset olisivat häväisseet sekä hänen että osaston maineen. Denisen kalpeus kävi vieläkin vahvemmaksi keskellä pilkkaajien joukkoa. Hän tunsi itsensä häväistyksi, alastomaksi riisutuksi, avuttomaksi. Mihin rikokseen hän oli syypää, kun hänen liian hoikkaa vartaloaan ja liian suurta tukkaansa näin uskallettiin pilkata. Mutta varsinkin häntä loukkasi Mouret'n ja rouva Desforges'in nauru, hän arvasi vaistomaisesti heidän salaiset välinsä, ja hän tunsi sydämessään tuskan kouristuksen. Tuo rouva oli hyvin häijy, koska saattoi kiusata köyhää parkaa, joka ei sanonut sanaakaan. Mouret nosti hänessä sellaisen pelon, että kaikki muut hänessä kuohuvat tunteet hyytyivät siihen, eikä hän enää tiennyt mitä ne olivatkaan. Hylättynä, syvästi loukattuna naisellisessa kainoudessaan ja ymmärtämättä minkä tähden häntä kohdeltiin niin väärin, hän nieli nyyhkytyksensä, jotka väkisinkin tahtoivat kohota hänen rinnastaan.
— Sopimatonta kerrassaan. Muistakoon tyttö siis, että hänen on kammattava huomenna tukkansa, toisti Bourdoncle moneen kertaan Aurélie rouvalle, joka jo heti alusta oli vastustanut Denisen ottamista liikkeen palvelukseen ja jonka mielestä nuoren tytön hentous oli ylenkatseen arvoinen.
Vihdoin Aurélie rouva tuli ottamaan vaipan Denisen hartioilta ja kuiskasi hänelle aivan hiljaa: