Huomattuaan niin odottamatta Saccard'in suhteen vapaaherratar Sandroff'iin oli hän tarvinnut koko itsehallitsemiskykynsä vastustaakseen kiusausta vakoilla ja saada tietää enemmän. Hän ei ollut tuon miehen vaimo, hän ei tahtonut tehdä itseään naurettavaksi näyttämällä mustasukkaisuuttaan ja aikaansaamalla häväistysjuttua, ja kaikista pahinta oli, ettei hänellä ollut voimaa katkaista suhdettaan Saccard'iin. Hänen oli onnistunut hillitä itsensä, vaieta, olla tyyni ja iloinen, mutta koskaan ei hänen ollut tarvinnut käyttää siinä määrin itsehillitsemiskykyään.
Saccard näytti muuten elävän aivan kuin ennenkin: aamupäivisin oli hän johtajatoimissaan, aamiaisen jälkeen meni hän pörssiin, ja iltasin oli hänellä päivälliskutsuja ja kemuja — huvitteluja teatterinaisten kanssa, joille Caroline ei ollut mustasukkainen. Ja kuitenkin hän tunsi että jokin seikka ei ollut ennallaan, tunsi että Saccard omisti jollekin sen ajan, joka ennen oli kuulunut hänelle itselleen; silloin hän tietysti kohtasi tuon naisen, hän ei halunnut tietää missä. Se saattoi hänet epäileväksi ja levottomaksi, hän alkoi taas vasten tahtoaan "leikkiä poliisia", kuten hänen veljensä oli leikillä sanonut, alkoi tarkkaavasti seurata Yleispankin liikeasioita, joitten valvonnasta hän tykkänään oli lakannut, niin suuri oli hänen luottamuksensa Saccard'iin jonkun aikaa ollut. Hän huomasi nyt ikäväkseen muutamia säännöttömyyksiä. Mutta hän ei voinut täydellä todella tarttua asioihin käsiksi, sillä enemmän vielä kiinnitti hänen ajatuksiaan Saccard'in uskottomuus, tuo kavallus, johon hän halusi suhtautua kylmästi, mutta joka sittenkin oli vähällä kiduttaa hänet hengiltä.
Vihdoinkin Caroline-rouva rauhottui ja hän oli taas istunut työnsä ääressä kymmenkunta minuuttia, kun palvelija tuli ilmoittamaan, että Charles-kuski, joka eilen oli erotettu palveluksesta, välttämättä tahtoi puhutella häntä. Saccard itse oli ottanut hänet palvelukseen, mutta hän oli menettänyt paikkansa varastettuaan kaurakaupassa. Caroline epäili, mutta suostui sitten ottamaan hänet vastaan.
Charles oli pitkä, kaunis mies, kasvot sileiksi ajetut, ja hänen käytöksensä oli varmaa ja rehtevää, joka aiheutti, että naiset juoksivat hänen jälessään.
"Kysymys on niistä kahdesta paidasta", sanoi hän verrattain häpeämättömällä äänellä, "jotka pesijätär on hävittänyt ja joita hän kieltäytyy maksamasta. Rouvan mielestä ei kai ole kohtuullista, että minun täytyy kärsiä sellainen vahinko. Ja koska rouva on edesvastuussa pesijättärestään, pyydän 15 frangin korvausta."
Caroline-rouva oli sangen tarkka kaikissa sellaisissa talouskysymyksissä. Kenties olisi hän kuitenkin maksanut nuo 15 frangia välttääkseen riitaa, mutta häntä harmitti tuon miehen hävyttömyys, miehen, joka eilen oli erotettu epärehellisyytensä vuoksi.
"Minä en ole teille velkaa mitään, enkä anna sou'takaan. Herra on kertonut minulle kaikki ja jyrkästi kieltänyt minua suostumasta teidän vaatimuksiinne."
Charles astui askeleen eteenpäin uhkaavan näköisenä.
"Vai niin on herra sanonut? Sen voin arvatakin. Muuten oli se hyvin tuhmasti tehty herralta ja nyt saamme hauskaa. En ole niin tyhmä, etten olisi huomannut, ettei rouva ole hänen ainoa ystävänsä…"
Caroline nousi punastuneena, valmiina ajamaan hänet ovesta ulos. Mutta Charles ei antanut hänelle aikaa siihen, vaan jatkoi vielä lujemmalla äänellä: