"500."
Mutta nyt tuli melu niin helvetilliseksi, että vekselivälittäjät, jotka huitoivat käsiään kuin kaatuvatautiset, eivät kuulleet omia ääniään. Mutta he koettivat tehdä itsensä ymmärretyiksi liikkeillä: viittaus kädellä sisäänpäin ja ulos, joka myi, ulospäin ja itseensä, ken osti; sormet osottivat lukua ja pään nyökäys tai pudistus merkitsi myöntymystä tai kieltoa. Asianomaiset ymmärsivät toisensa; ulkopuolella seisovista näyttivät kaikki hulluilta. Sähkösanomatoimiston viereisessä huoneessa seisoi joukko naisia katsellen kummastuksissaan ja kauhuissaan tätä harvinaista näytelmää. Valtiopaperien osastossa näyttivät kaikki ikäänkuin joutuneen käsikähmään. Korkealla päämeren yllä näkyivät kurssinoteeraajat kuin keinuvat hylyt, he selasivat kirjojensa lehtiä oikealle ja vasemmalle, aina sen mukaan kuin kurssi-ilmotuksia heille tehtiin. Mutta käteisosastolla oli myrsky sittenkin raivoisin, siellä ei edes voinut erottaa kasvoja, ainoastaan merkintäkirjojen valkeat lehdet häilyivät ilmassa. Viimeisen silmänräpäyksen hulluus oli tarttunut yleisöönkin, tunkeiltiin ja tallattiin toisiaan salissa, sekamelska oli täydellinen.
Mutta äkkiä alkoi kello soida. Tuli hiljaisuus, kädet painuivat alas, äänet vaikenivat. Ainoastaan väkijoukon kumea sorina jatkui, joki ei kuohunut enää laitojensa yli ja asettui muristen lepäämään. Ja kiihkon mainingeissa kulkivat viimeiset kurssit suusta suuhun. Yleispankin osakkeet olivat 3,060, 30 frangia enemmän kuin eilen. Vastapelaajain häviö oli täydellinen, se tuli olemaan heille sangen kohtalokas, sillä suuria summia oli pantu peliin.
Ennenkuin Saccard jätti salin, ojensi hän vartalonsa ja katseli ympärilleen. Tällä hetkellä oli hän todellakin suuri, hänen voittonsa näytti korottaneen häntä kyynärän verran. Hän haki läsnäolijain joukosta Gundermann'ia, joka ei ollut saapuvilla, Gundermann'ia, jonka hän niin mielellään olisi nähnyt lyötynä, muserrettuna, armoa anovana. Kuitenkin oli hän tyytyväinen, että edes tuon miehen likaisista juutalaisista kokoonpantu häntäjoukkue näki hänet voittonsa kunniassa. Nyt oli hänen suuri päivänsä, josta vielä tullaan puhumaan, niinkuin puhutaan Austerlitzista ja Marengosta.
Hänen liiketoverinsa ja ystävänsä tunkeilivat hänen ympärillään. Markisi de Bohain, Sédille, Kolb, Huret, kaikki puristivat hänen kättään, ja Daigremont petollisine mailmanmieshymyineen lasketteli hänelle kohteliaisuuksia, vaikka varsin hyvin tiesi, että sellaiset pörssivoitot ovat sama kuin surma. Maugendre oli suudellut häntä molemmille poskille, — hän oli ihastuksissaan, mutta samalla raivoissaan kapteeni Chave'lle, joka kohenteli olkapäitään. Mutta kukaan ei osottanut sellaista henkeäpidättävää kunnioitusta, kukaan ei ryöminyt niin tomussa ja tuhassa kuin Dejoie, joka oli juossut tänne sanomalehden toimituksesta kuulemaan viimeistä kurssia; hän seisoi liikkumattomana muutamia askeleita Saccard'ista, aivankuin paikalleen naulattuna ja halvaantuneena hellästä ihailusta, kyyneleet silmissä. Massias ja Sabatani läähättivät kuin suuren taistelun jälkeen.
"No, enkö ollut oikeassa?" huusi Pillerault ihastuksissaan.
Moser murisi uhkaavasti: "Niin, niin; ken viimeksi nauraa, se nauraa parhaiten. Mexico-juttu vaatii maksonsa, Roomasta kuuluu uhkaavia enteitä Mentanan jälkeen, ja jonain kauniina päivänä on Saksa niskassamme. Ja nuo idiotit kiipeävät yhä korkeammalle, että lankeemus olisi sitä syvempi! Ah, saattepa nähdä, että ne laulavat viimeistä virttään!"
Sali tyhjeni vähitellen; ylhäällä katonrajassa leijaili sekasin sinertävä sikarin savu ja pöly. Mazaud ja Jacoby kulkivat taas yhdessä vekselinvälittäjäin huoneeseen; Jacoby oli enemmän liikutettu omien salaisten häviöittensä johdosta kuin hänen liiketuttaviansa kohdanneitten onnettomuuksien vuoksi, kun taas Mazaud, joka ei pelannut, saattoi täydellisesti iloita urhoollisesti saavutetusta voitosta. He juttelivat pari minutia Delaroque'n kanssa, kaikilla kolmella oli merkintäkirjat kädessään. Pörssihenkilökunnan huoneessa, joka sisustukseltaan muistutti kehnoa koulusalia, päästivät Flory ja Gustave Sédille ilonsa valloilleen. He olivat tulleet noutamaan päällysvaatteitaan ja odottivat keskikurssin julistamista, jota pari välittäjäliiton kirjanpitäjää oli juuri laskemassa. Kun lista puoli neljän tienoissa naulattiin julki, alkoivat Flory ja Sédille hirnua ja kiekua ilosta, sillä he olivat saavuttaneet melkoisen voiton keinottelemalla Fayeux'in määräyksellä. Nyt sai Cluchu, joka aivan tyrannimaisesti hallitsi Florya, pari timanttikorvarengasta, ja Gustave saattoi maksaa neljänneksen vuokran Germaine Coeur'in edestä, jonka hän oli kokonaan vallannut Jacoby'lta. He eivät muuten olleet ainoat riemuitsevat huoneessa; hattuja lenteli ilmaan tai tallattiin niitä jalkojen alle, tehtiin mitä hullunkurisimpia kujeita, kuin lomallelasketut koulupojat.
Kaikkialla loppuivat liikeasiat. Koko tuo pelaajain, välittäjäin ja asiamiesten mailma lähti todennettuaan voittonsa tai tappionsa pukeutumaan lopettaakseen päivänsä ravintoloissa ja teattereissa, seuraelämässä tai nautinnon jumalattaren parissa.
Koko valvova ja huvitteleva Parisi ei sinä iltana puhunut muusta kuin Gundermann'in ja Saccard'in välisestä suuresta taistelusta. Erityisesti oli keskustelun aiheena Yleispankin vastustaja-keinottelijoitten vaikea asema, siliä joka kuukausi olivat he kärsineet suuria häviöitä. Jos sitä menoa jatkui, vaikkapa vain lyhyenkin aikaa, eivät he enää kauan pysyisi jaloillaan, se oli varma asia. Toisin oli heidän johtajansa Gundermann'in laita, hänellä oli miljardi kellarissaan, ja hän voi lähettää yhä uusia joukkoja tuleen, olkoonpa taistelu kuinka pitkä ja murhaava tahansa. Hän luotti täydellisesti johdonmukaisuuteen. Kun Yleispankin osakkeet olivat kohonneet yli 2,000, oli menty rajan yli; 3,000, se oli jo mieletöntä; osakkeitten täytyi laskeutua yhtä varmasti kuin kivi, joka heitetään ilmaan, putoaa maahan jälleen. Gundermann'ia ihailtiin, vaikkei itse asiassa ollut mitään hänen häviötäänkään vastaan; sitä vastoin oli innostus, jonka Saccard oli herättänyt, meluisampi; kaikki naiset olivat hänen puolellaan, kaikki ne ylhäiset keinottelijat, jotka olivat tunkeneet taskuunsa suuria voittoja, sen perästä kun he olivat ryhtyneet lyömään rahaa uskostaan ja kiskomaan korkoja Karmel'in ja Pyhän haudan kustannuksella. Suuret juutalaiset pankit oli tuomittu päiviltä, nyt tulisi katolilaisuus ottamaan ylivallan rahamarkkinoilla, hallitsemaan lompakoita, niinkuin se oli hallinnut sieluja.