Kun Saccard oli noussut ylös majestetillisia portaita, ilmotti palvelija hänet ja vei kolmen taiteen mestariteoksia täynnä olevan vastaanottohuoneen lävitse pieneen tupakkahuoneeseen, jossa Daigremont puhalteli viimeisiä haikuja sikaristaan ennen ulosmenoaan. Hän oli jo nelikymmenviisivuotias ja taisteli alullaan olevaa lihomista vastaan: hän oli pitkä, hyvin hieno, käherretty ja hajuvesillä priiskotettu, piti ainoastaan viiksiä ja suippopartaa, sillä hän oli keisarin innokas ihailija. Hän oli erinomaisen huomaavainen kaikkia kohtaan, hänellä oli rajaton itseluottamus ja oli aina varma voitostaan.
Hän astui heti tulijaa vastaan.
"Missä olette olleet viime aikoina, rakas ystävä? Ajattelin juuri teitä näinä päivinä. Emmekö ole läheisiä naapureja?"
Hän tyyntyi kumminkin jonkunverran, luopui tulvivasta kohteliaisuudestaan, kun Saccard, joka katsoi kaikki verukkeet turhiksi kävi suoraan asiaan, kertoi suuren suunnitelmansa, selitti, että hän, ennenkuin perustaisi Yleispankkinsa, koetti muodostaa yhtiön ystävistään, pankkiireista, teollisuudenharjottajista, jotka jo etukättä takaisivat yritykselle hyvän menestyksen sitoutumalla ottamaan neljä viidettäosaa osakkeista, siis vähintään 40,000. Daigremont oli muuttunut sangen vakavaksi, kuunteli, katseli Saccard'ia tutkivin katsein, ikäänkuin olisi tahtonut tunkeutua hänen aivojensa syvimpään sopukkaan ja tarkastaa, voisiko vielä jotain tehdä tästä miehestä, voisiko saada hänestä etua jollain tavalla; hän tunsi Saccard'in ja tiesi, että hän oli tavattoman toimelias ja lahjakas mies huolimatta intohimoisesta kiihkomielisyydestään. Ensin hän epäröi.
"Ei, ei, minulla on tarpeeksi tekemistä entisissä asioissani, en tahdo ryhtyä uusiin."
Mutta hän innostui kuitenkin, teki kysymyksiä, halusi kuulla mitä yrityksiä uusi pankki tulisi tukemaan, sillä Saccard puhui niistä mitä suurimmalla varovaisuudella. Ja kun hän kuuli puhuttavan Välimeren laivayhtiön perustamisesta, heristi hän korviaan ja myöntyi heti.
"No hyvä, suostun. Mutta yhdellä ehdolla, missä suhteissa olette veljeenne, ministeriin?"
Saccard hämmästyi ja antoi rehellisesti vihalleen vallan.
"Veljeeni! Hän kulkee omia teitään ja minä omiani. Hän ei juuri ole liialla veljellisyydellä pilattu."
"Paha juttu", selitti Daigremont jyrkästi. "Minä en tule mukaan hankkeeseen, ellei veljenne myös tule. Ymmärrättehän, en halua että olette riidoissa."