"Ja muuten — ei, se on aivan mahdotonta; lehtihän yhtämittaa hyökkää veljeni kimppuun enkä minä voi asettua häntä vastaan heti alussa."
"Elkää olko huolissanne 'Toivon' väristä. Hankkikaa lehti itsellenne; siitä on tuleva teidän tukenne."
Saccard istui hetkisen vaiti punniten Jantrou'n ehdotusta. Hän muodosti heti kokonaisen suunnitelman: hän ostaisi "Toivon", tekisi lopun sen kiivaista hyökkäyksistä hallitusta vastaan, asettaisi lehden veljensä jalkoihin, niin että tämä tulisi pakotetuksi osottamaan kiitollisuuttaan, mutta säilyttäisi sen katolisen värin, ikäänkuin uhkauksena, merkkinä siitä että toimitus milloin hyvänsä voisi alkaa uuden hyökkäyksen uskonnon nimessä. Ja jos Rougon ei näyttäytyisi suopeaksi hänelle, kohottaisi hän paavin lipun, ryntäisi esiin jerusalemi-aatteineen. Se olisi oivallinen loppuvaikutelma.
"Tulisimmeko me aivan itsenäisiksi?" kysyi hän äkkiä.
"Aivan täydellisesti. He ovat väsyneet, lehti on joutunut erään herran käsiin, joka on rahapulassa ja luovuttaa sen meille 10,000:sta. Meillä on vapaat kädet."
Saccard mietti vielä hetkisen.
"No niin, asia on selvä. Menkää tapaamaan miestä ja tuokaa hänet minun luokseni. Teistä tulee toimittaja, ja te saatte hoitaaksenne koko meidän suhteemme sanomalehdistöön. Minä haluan aivan ennenkuulumatonta reklaamia — s.t.s. tuonnempana, kun olemme saaneet kylliksi polttoainetta koneistoomme."
Hän oli noussut seisomaan. Jantrou'kin nousi; hän oli iloinen löydettyään vihdoinkin leivänpalan, mutta salasi ilonsa välinpitämättömään nauruun ja sanoi huolettomalla äänellä:
"Vihdoinkin pääsen minä takasin oikeaan elementtiini, rakkaaseen kirjalliseen työhöni!"
"Elkää vielä värvätkö aputoimittajia", sanoi Saccard saattaessaan häntä ovelle. "A propos, merkitkää muistiinne muuan suojattini, Paul Jordan, nuori lahjakas mies, josta teille on oleva paljo hyötyä kirjallisella alalla. Kirjotan hänelle ja käsken hänen tulemaan luoksenne."