Veljen matkustettua Itään jäi Caroline taas kahden Saccard'in kanssa ja he alkoivat uudestaan rauhallisen, melkein aviollisen yhdyselämän. Caroline hoiti edelleen Saccard'in taloutta ja säästi niin paljon kuin voi, vaikka molempien taloudellinen tila oli nyt muuttunut. Ja Caroline oli aina iloinen, rauhallinen ja tyyni, hänellä oli vain yksi ainoa huoli: Victor. Häntä vaivasi tietymättömyys siitä, oliko oikein kauemmin salata lapsen olemassaoloa isältä. Työkodissa olivat kaikki kovin tyytymättömiä poikaan, ja Caroline pelkäsi, ettei puolen vuoden oleskelu siellä ollut vaikuttanut häneen juuri paljoakaan parantavasti. Siitä koitui hänelle todellinen suru.
Eräänä iltana oli hän vähällä ilmaista kaikki. Saccard, joka alituisesti kiukutteli pankin huoneustojen ahtautta, oli vihdoinkin saanut hallinnon vuokraamaan viereisen talon alikerran; hän voisi siis laajentaa huoneustoa, kunnes hän uskaltaisi ehdottaa uneksimansa palatsin rakentamista. Nyt oli otettava ovia sijoiltaan, revittävä väliseiniä ja hän oli juuri innostuneena järjestämässä tätä puuhaa, kun Caroline tuli kotia työkodista aivan epätoivoissaan Victorin suhteen, joka raivopuuskan vallassa oli puraissut poikki erään toverinsa korvalehden. Hän pyysi Saccard'ia tulemaan ylös, hän halusi puhua tämän kanssa.
Mutta nähdessään hänet työhönsä innostuneena, toinen kylki aivan valkeana kalkista ja kokonaan uuden aatteensa innoittamana — koko naapuripiha oli myös saava lasikaton — ei hän raskinnut pahottaa hänen mieltään tämän surullisen salaisuuden ilmaisemisella. Ei, hän odottaa vielä, kunnes pahantapainen poika on parantunut. Hän tunsi itsensä heikoksi aina, kun täytyi tuottaa toisille tuskaa.
"Niin, ystäväni, tahdoin puhua kanssanne juuri tuosta pihasta. Minulla oli aivan sama ajatus kuin teilläkin."
VI.
"Toivon", sen lehden, jonka Saccard Jantrou'n kehotuksesta oli ostanut Yleispankkia tukemaan, huoneusto sijaitsi rue Saint-Joseph'in varrella vanhassa, kosteassa pimeässä, pihan perällä sijaitsevassa talossa. Odotushuoneesta, jossa kaasu paloi koko päivän, lähti pitkä käytävä; vasemmalla oli Jantrou'n työhuone, sitten oli huone, jonka Saccard oli varannut itselleen, kun taas toimituksen yhteiset ja sihteerien kirjotushuoneet olivat oikealla. Eteisen toisella puolella oli konttori ja muutamia lähetyshuoneita, jotka portaitten takana olevan käytävän kautta olivat yhteydessä toimitushuoneuston kanssa.
Tällä kertaa istui Jordan yhteisessä huoneessa ja kirjotti pakinaa; hän oli tullut ajoissa saadakseen olla rauhassa. Kello löi neljä; hän meni vahtimestari Dejoie'n luo, joka kaasuvalossa sangen tarkasti tutki pörssikertomuksia, jotka olivat juuri ilmestyneet ja jotka hän ensi töikseen ahmasi.
"Kuulkaapas, Dejoie, oliko se herra Jantrou, joka juuri tuli?"
"Kyllä."
Nuori mies epäili hiukan ja hänen täytyi koota rohkeutta, ennenkuin astui ovelle. Onnellisen avioliittonsa ensi aikoina oli nuoren parin ollut vaikea selviytyä, sillä Jordan'illa oli velkoja, ja vaikka hänen oli onnistunut saada paikka tässä lehdessä, vaivasivat häntä alituisesti rahahuolet, sillä eräs velkoja oli pannut takavarikkoon hänen palkkansa ja juuri tänään lankesi vekseli, joka hänen täytyi maksaa, jollei halunnut antaa ulosmitata huonekaluvähiään. Kaksi kertaa oli hän turhaan pyytänyt toimittajalta etulaukausta.