Hän alkoi taas puhua lehden asioista.
"Kuulkaapas Jantrou, ettekö te voisi tehdä pörssikertomuksianne hauskemmiksi? Ymmärrättehän, leikillisemmiksi. Yleisö pitää sellaisesta, se nielee mitä hyvänsä, kunhan se vain on maustettu hiukan sukkeluuksilla. Siis … sanaleikkejä!"
Nyt oli toimittajan vuoro puhua. Hän piti kunnianaan kirjottaa "hienosti", kirjallisesti. Mutta hänen täytyi luvata tehdä mieliksi Saccard'ille. Ja kun hän nyt keksi erään jutun, kertoi hän hienoista naisista, jotka olivat antaneet tatueerata ilmotuksia visseihin paikkoihin ruumiissaan, puhkesivat kaikki kolme helakkaan nauruun ja tulivat mailman parhaimmiksi ystäviksi.
Sillävälin oli Jordan lopettanut pakinansa ja istui odottaen ikävällä vaimonsa palaamista. Aputoimittajia saapui, hän jutteli hetkisen heidän kanssaan ja meni sitten eteiseen, missä hän harmikseen tapasi Dejoie'n kuuntelemassa toimittajan oven takana, kun taas hänen tyttärensä Nathalie piti vahtia ulkokäytävän oven edessä.
"Elkää menkö sisään", sammalsi Dejoie hämillään, "herra Saccard on vielä siellä. Luulin heidän huutaneen minua."
Asianlaita oli sellainen, että hän siitä päivästä saakka, jolloin hän oli ostanut Yleispankin osakkeita vaimoltaan perimällään 4,000 frangilla, oli elänyt siinä iloisessa toivossa, että nämä osakkeet kohoisivat; hän mateli polvillaan tirehtöörin edessä, ahmi jokaisen hänen sanansa, ikäänkuin se olisi ollut orakelin puhetta, ja Saccard'in ollessa toimistossa oli Dejoie'n aivan mahdotonta olla kuuntelematta saadakseen hiukan selkoa jumaloidun salaisuuksista. Hän ei muuten lainkaan ajatellut itseään, vaan tytärtään, ja joutui aivan haltioihinsa laskiessaan, että hänen kahdeksan osakettaan nyt, kun kurssi oli 750 frangia, antoivat hänelle 1,200 frangin voiton; koko hänen omaisuutensa oli siis 5,200 frangia. Tarvittiin vain 100 frangin korotus ja hänellä oli 6,000 frangia, myötäjäiset, jotka kirjansitoja oli vaatinut antaakseen suostumuksensa poikansa ja Nathalie'n avioliittoon. Tätä ajatellessaan suli hänen sydämensä ja kyyneleet silmissä katseli hän tuota lasta, jonka hän oli kasvattanut ja jolle hän oli ollut sekä isänä että äitinä, sen jälkeen kun hän oli ottanut hänet imettäjän tyköä maaseudulta.
Mutta hän jatkoi lörpötystään salatakseen hämmennyksensä sen johdosta, että hänet oli tavattu itse teossa.
"Nathalie pistäysi hetkeksi luokseni … ja hän tapasi rouvanne äsken, herra Jordan."
"Niin", keskeytti nuori tyttö, "hän poikkesi Feydeau-kadulle; hänellä oli kamala kiire."
Jordan hämmästyi, hän ei voinut ymmärtää, mitä tämä merkitsi, ja huudahti: