Vaan nyt räjähti yhteislaukaus Floingin juurella ja kapteeni Beaudoinin komppania sai käskyn peräytyä viisi sataa kyynärää. Silloin he tulivat laajaan nelisnurkkaseen kaalipeltoon ja kapteeni komensi lyhyellä tavallaan:
— Pitkälleen joka mies!
Ja heidän täytyi laskeutua maahan. Kaalinkuvut olivat vielä kasteesta märkinä, paksuilla viheriäisillä lehdillä kimalteli suuria pisaroita.
— Viidensadan kyynärän etäisyys! huusi kapteeni jälleen.
Maurice asetti pyssynsä piipun kaalinpään varaan, vaan hän ei voinut nähdä niin mitään. Hän nykäsi Jeania, joka oli oikealla puolellaan ja kysyi, mitä kujeita se oli, ja kokenut korpraali osotti läheistä mäkeä, jolle ranskalaiset parhaallaan asettivat patteriaa. Heidät oli komennettu tänne tukemaan sen liikuntoja. Maurice nousi polvilleen kurkistamaan, oliko siellä Honorén patteria, vaan reservitykistö oli takapuolella, puuryhmän suojassa.
— Piru olkoon, ärjäsi Rochas, ettekö te saata pysyä pitkällänne!
Ja tuskin oli Maurice painautunut kaalinkupujen väliin, kun kranaatti tulla suhahti — ja siitä hetkestä niitä tuli tuhka tiheään. Ensimmältä tähtäsivät saksalaiset tykit huonosti, luodit putosivat kauvas ranskalaisen patterian taakse, joka myös jo alkoi ampua. Paitsi sitä tunkeutuivat toiset kranaatit syvälle kuohkeaan multaan, eivätkä lauenneet, ja se antoi sotamiehille aihetta lasketella kokkapuheita kaalinampujoista ja hapankaalin syöjistä.
— Olisihan tämä hyvä ilotulitus muuten, sanoi Loubet, mutta ovat taitaneet aineet kastua.
— On taitanut kaatua olutta päälle, lisäsi Chouteau.
Luutnantti Rochaskin yhtyi puheesen.