Mutta Silvine, joka levitti silmänsä tarkemmin nähdäkseen, parkasi tehden kiivaan kammoa osoittavan liikkeen. Sotilaat eivät liikahtaneet, he olivat — kuolleet. Molemmat sotamiehet, jotka istuivat jäykkinä, kädet nyrkiksi puristettuina olivat ilman kasvoja, nenä oli katkaistu ja silmät puhkaistu pois kuopistaan. Se, joka piteli mahaansa, nauroi siksi, että luoti oli viiltänyt huulet halki ja musertanut hampaat. Oli ilettävää nähdä raukkojen istuvan puhumassa, kyyristyneinä kuin tanssikuvat, lasimaisine silmineen, ammottavine suineen, jäykkinä ja liikahtamattomina. Olivatko he ennen kuolemaansa laahanneet itsensä tänne saadakseen yhdessä kuolla? Vai eivätköhän pikemmin preussiläiset olleet keksineet itselleen huvia nostaa ne ylös ja asettaa ympyrään, laskeakseen leikkiä vanhan ranskalaisen ilon kanssa?
— Kekseliäs pila kaikessa tapauksessa — sanoi Prosper vaaleten.
Hän katseli toisia ruumiita, jotka makasivat käytävillä ja ruohokentällä, kolmisenkymmentä miestä, niiden joukossa luutnantti Rochas, joka makasi kuulien lävistämänä ja rakkaasen lippuunsa kietoutuneena. Hän lisäsi vakavalla, kunnioittavalla äänellä:
— Täällä on totta tosiaan kuumasti oteltu. Minua ihmetyttäisi suuresti jos löytäisimme miehen, jota etsimme. —
Silvine astui taloon, jonka akkunoista ja ovista kostea ilma virtasi sisään. Siellä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, herrasväki oli varmaan paennut ennen tappelua. Mutta hän ei säikähtänyt, astui keittiöön, jossa uudestaan päästi kovan hämmästyksen huudon. Kaksi ruumista oli vierryt pesupenkin alle, zuaavi, kaunis mustapartainen mies, toinen jättilään kokoinen punatukkainen preussiläinen, pitäen toisiaan lujasti vyötäreiltä. Toinen oli hampaillaan tarttunut toista poskeen, jäykistyneet käsivarret eivät päästäneet saalistaan, joten molemmat ruumiit olivat niin vertajanoovasti kietoutuneet yhteen, että täytyi ne yhdessä haudata.
Prosper kiirehti viedäkseen Silvinen sieltä. Eihän heillä ollut mitään tekemistä tyhjässä talossa, jossa vain kuolo asusti.
Kun he epätoivoisina palasivat vahtipaikkaan, jossa heiltä oli otettu aasi ja kärryt, oli heillä onni tavata ankaran upseerin seurassa eräs kenraali, joka oli tarkastamassa tappelukenttää. Tämä luki passin, antoi sen sitte Silvinelle, teki sääliväisen liikkeen, joka merkitsi, että vaimo-raukan annettaisiin lähteä aasineen etsimään miehensä ruumista. Viipymättä lähtivät he nyt, hän ja hänen seuralaisensa pienine kärryineen Givonneen päin, sillä taaskin oli kielletty menemästä Sedanin kautta.
Sitten he kääntyivät vasemmalle, sille tielle, joka käy Garennen metsän läpi vieden Illyn kummulle. Sielläkin heidät usein pysäytettiin, varmaan toistakymmentä kertaa luulivat he, etteivät ikinä pääsisi metsästä, sillä niin monta estettä he kohtasivat; joka askeleella sulkivat heiltä tien kranaattien kaatamat puut, jotka nyt olivat pitkältä pituuttaan kuin jättiläiset. Se vasta oli pommitettu metsä, jossa kanuunat olivat katkaisseet satavuotisten elämänlangan, ja urhoolliset sankarit olivat kaatuneet arvokkaasti kuten vanhan kaartin sopii. Ympärillä makasi runkoja paljastetuin rinnoin, lävistettyinä, haljenneina, ja tämä hävitys, tämä verilöyly, jolloin oksat itkivät mahlansa kuiviin, näytti yhtä kauhealta kuin taistelutanner kaatuneine urhoineen. Täälläkin oli ruumiita, jotka veljellisesti olivat jakaneet puiden kohtalon. Eräs luutnantti makasi suu veressä, oli tuskissaan repinyt ruohoa ympäriltä ja kaivoi vielä sormillaan maata. Kauempana makasi suullansa kuollut kapteeni, pää pystyssä ikäänkuin hän vielä olisi valittanut. Toiset makasivat pensastoissa, zuaavilta, jonka vyö oli syttynyt tuleen, kärventyi tukka ja parta. Useasti täytyi heidän pysähtyä nostaakseen pois ruumiita, jotka sulkivat kepeän tien.
Alhaalla laaksossa päättyivät vihdoin julmuudet. Tappelu oli vetäytynyt toisaalle, säästäen tämän ihastuttavan sopen. Ei ainoakaan puu ollut vahingoittunut, ei näkynyt haavoitettua sammaleilla vertaan vuodattavan. Pieni puro lirisi hiljalleen soluen; polkua, joka kulki pitkin sen rantaa, varjostivat tuuheat pyökit. Virtaileva vesi ja nurmen väräjävä hiljaisuus levitti ympärilleen rauhaa ja onnellisuutta.
Prosper seisahdutti aasin, jotta se saisi purosta juoda.