Hän hapuili sanoja, sopotti paksulla unisella kielellä jotain ja kallistui vähitellen kylelleen, unen valtaamana.
Jean pelkäsi itselleen käyvän samoin ja lähti pois; hän oli saanut päähänsä että tahtoi maata oikealla vuoteella. Toisella puolella katua oli suuri ravintola, "Kultainen risti" ja hän oli nähnyt ikkunassa vilahduksen kenraali Bourgain-Desfeuillesistä, paitahihasillaan, maata menossa. Mitä varten sotamiehen tarvitsi kiusata itseään kun suuretkin ottivat asian niin levollisesti? Ja yht'äkkiä hän muisti, että langon isäntä oli tehtailija Delaherche, niin juuri hänen nimensä oli. Ja hän kääntyi oitis erään ohikulkijan puoleen.
— Tiedättekö missä verkatehtailija Delaherche asuu?
— Tiedän! Maquakatu, aivan Voikadun kulmassa, suuri, kaunis talo, veistoksia portin päällä.
Jean lähti astumaan, vaan muutaman askeleen kulottua juoksi mies hänen jälkeensä.
— Kuulkaahan, oletteko te 106:sta? Jos etsitte rykmenttiänne, niin se on marssinut linnan kautta, tuolta. Minä näin äsken överstinne, tunnen hyvästi ennestään, kun hän oli Meziersissä.
Vaan Jean kääntyi kärsimättömänä pois. Ei, ei! Nyt kun tiesi varmaan löytävänsä Mauricen, niin nyt ei hän lähtenytkään heidän jälkeensä, makaamaan maaperällä. Omatuntonsa soimasi häntä kuitenkin hiukan muistaessaan översti Vineuilin, vanhan jäykän ukon, joka aina oli niin kestävä eikä koskaan säästänyt itseään, makasi, vaikka jo oli vanha mies, niinkuin sotamies teltassa. Muutaman minuutin kuluttua hän kääntyi Suurellekadulle, keskelle vimmattua vilinätä ja kysyi eräältä pieneltä pojalta Maquakatua.
Suuren verkatehtaan oli nykyisen omistajan eno edellisellä vuosisadalla rakennuttanut ja Delaherchet olivat sitä nyt jo hallinneet 150 vuotta. Sedanissa löytyy useita tehtaita Ludvig viidennentoista ensimäiseltä hallitusvuodelta, joiden pääsivut ovat komeat kuin kuninkaalliset linnat. Maquakadun varrella sijaitseva tehdas oli kolmekerroksinen rakennus ikkunat korkeat ja leveät, kauniilla ornamenteillä somistetut rakennukset ympäröivät laajaa pihaa, jossa kasvoi vanhoja jättiläispuita, tuuheita jalavia, joiden siimeksessä kolme sukupolvea oli liikkunut, sillä ne olivat istutetut samaan aikaan kun tehtaan peruskivi laskettiin.
Juliuksen, nykyisen omistajan, isä oli sen perinyt eräältä lapsettomalta serkultaan, joten nuorempi sukuhaara oli päässyt asumaan vanhaan komeaan taloon. Tämän isä oli kartuttanut jo ennestäänkin suurta omaisuutta, asettanut tehtaan kelpo kuntoon, vaan hän ei ollut aivan moitteeton aviomiehenä ja vaimonsa oli ollut hyvin onneton. Kun vaimo tuli leskeksi, koetti hän kaikin tavoin pidättää poikaa kotona, oli vartioinut häntä ja kohdellut isoksi asti niinkuin lasta; sitten hänet oli naitettu hiljaisen ja jumalisen tytön kanssa ja äiti toivoi, että nyt oli poika suojattu niiltä viettelyksiltä, joihin isä oli langennut. Vaan miniä kuoli kohta ja poika rakastui puolivälissä kolmattakymmentä nuoreen leskeen Charlevillestä, kauniiseen rouva Maginotiin, josta puheltiin yhtä ja toista ja nai hänet äidin kiellosta huolimatta. Sedan on jäykkä vanhanaikuinen kaupunki ja se on aina suuttumuksella katsellut Charlevillen vilkasta elämätä ja huvittelun intoa. Koko avioliitosta ei olisi ehken kumminkaan tullut mitään ellei Gilberte Maginot olisi ollut sukua översti Vineuilille, josta piakkoin tulee kenraali ja verkatehtailija tahtoi kernaasti joutua niin hienoon perheesen. Saman päivän aamuna, kun joukot saapuivat Sedaniin, oli Delaherche ollut ajelemassa Weissin kanssa ja silloin oli ukko Fouchard nähnyt heidät.
Tehtailija oli pitkä, lihava mies, jolla oli suuri nenä ja paksut huulet, hyvin puhelias ja alavainen, ja oli kuten ranskalaiset porvarit ylipäätään utelias kaikesta, mikä koski sotajoukkoa. Mouzonin apteekkari oli kertonut keisarin asuvan Baybelissa ja hän oli heti rientänyt sinne, oli nähnyt majesteetin, olipa ollut vähällä päästä puheisiinkin hänen armonsa kanssa, — pitkä juttu, jota lakkaamatta kertoi ajeluretkeltä palattuaan. Palausmatka oli ollut pelottava, Beaumont oli kauhun valtaama, tie kihisi pakolaisia. Parikymmentä kertaa olivat kärryt vierähtämäisillään ojaan ja vasta myöhään illalla he ennättivät kotiin. Ja tämä huvimatka, tämä sotajoukko, jonka tähden hän oli ajanut kaksi peninkulmaa, nähdäkseen sen marssivan hyvässä järjestyksessä ja jonka olikin nähnyt paon sekasorrossa, koko tuo aavistamaton surullinen todellisuus oli kääntänyt mullin mallin tehtailijan käsitykset ja hän kertoi lakkaamatta kotiinpäin ajaessa: