— Ei, ei, tämä kaava ei ole koskaan ollut meillä käytännössä, minä olisin kyllä nähnyt sen.
Tuomarit eivät puhuneet siitä sen enempää, sillä he eivät tahtoneet näyttää kuinka suuri merkitys heidän mielestään tällä asialla todellakin oli. He lausuivat kuitenkin kummastelevansa sitä ettei revittyä kulmaa oltu löydetty.
— Eikö joskus ole tapana, kysyi Daix, painaa kirjoituskaavojen kulmaan koulun leima?
— Kyllä joskus, täytyi veli Fulgentiuksen vastata.
Mutta Markus huudahti:
— Minä puolestani en ole koskaan leimannut kirjoituskaavoja. Meillä ei koskaan tehdä sitä.
— Anteeksi, selitti Simon tyynesti, minulla on ollut tapana käyttää leimalla varustettuja kirjoituskaavoja. Mutta niissä on leima alhaalla, tässä paikassa.
Huomatessaan tuomarien silminnähtävän neuvottomuuden, naurahti isä
Philibin, joka siihen asti oli ääneti kuunnellut.
— Tämä todistaa kuinka vaikeaa on saada totuus selville… Katsokaahan herra prokuraattori esimerkiksi tuota mustetäplää. Jotkut ovat jo olleet huomaavinaan siinä epäselviä kirjaimia, jonkunlaisen nimimerkin. Minä puolestani luulen sitä mustetahraksi, jota oppilas on koettanut raapia pois sormellaan.
— Onko sitten tavallista että opettajat panevat nimimerkin kaavoihin.