— Olin teille menossa, sanoi Salvan vihdoin.
Markus luuli hänen tulevan kertomaan että virkaero vihdoin oli päätetty.
— Se on siis päätetty? kysyi hän hymyillen, joko saan panna kokoon tavarani?
— Ei, ei, ystäväni, Le Barazer ei ole vielä antanut elonmerkkiä. Hän valmistaa jotain, en tiedä mitä… Oh! Meidän eromme on varma, odottakaa vaan kärsivällisesti.
Sitten hän lakkasi puhumasta leikkiä ja hänen kasvonsa tulivat äkkiä surullisiksi:
— Ei, sain kuulla että rouva Berthereau oli sangen huonona ja tahdoin käydä häntä katsomassa… Tulen juuri hänen luotaan, olen kovin huolestunut, loppu on lähellä.
— Louise kertoi sen minulle eilen illalla, sanoi Markus. Olisin tahtonut tehdä niinkuin tekin, mennä heti kuolevan luo. Mutta rouva Duparque on julistanut heti poistuvansa talosta jos minä uskaltaisin astua sinne jalallani minkä syyn nojalla hyvänsä. Ja rouva Berthereau, joka aivan varmaan tahtoisi tavata minua, ei uskalla lausua ilmi toivoaan, sillä hän ei tahdo saada aikaan häväistystä kuolinvuoteensa ympärillä… Oi! ystäväni, uskovaisen viha on todella leppymätön.
Taas kulkivat he äänettöminä. — Niin. rouva Duparque on hyvä vartia, virkkoi Salvan, luulin ensin että ei hän päästäisi minuakaan tyttärensä luo. Hän ei jättänyt minua hetkeksikään, ja kuunteli tarkasti jokaista sanaa, jonka lausuin sairaalle tai vaimollenne… Hän tuntee varmaankin valtansa heikontuvan ja pelkää että jotakin odottamatonta saattaisi tapahtua kuoleman jälkeen.
— Kuinka niin?
— Sitä en voi selittää, minusta vaan tuntuu siltä. Rouva Berthereau, hänen tyttärensä, pääsee nyt vihdoin hänen vallastaan kuoleman kautta, ja hän pelkää ehkä että Genevièvekin, hänen tyttärentyttärensä on vapautumaisillaan siitä.