Markus oli istuutunut raikkaaseen ja tuoksuavaan puutarhaan. Hän iloitsi ja kiitti nuorta toveriaan.
— Hyvä Joulic, ette tiedä kuinka suuren ilon tuotatte minulle. Kun minun täytyi lähteä Mailleboisista jäi sinne osa sydämmestäni. Oli niin katkeraa jättää kesken viidentoista vuoden kuluessa täyttämäni tehtävä, kun en tiennyt kuinka sille tulisi käymään. On aivan kuin kertoisitte että kaukana asuva lapseni olisi menestynyt, kasvaisi voimassa ja kauneudessa… Mutta sitä te ette sano että te itse juuri olette niin väsymättömästi jatkanut tätä työtä ja tehnyt sen lujemmaksi ja laajemmaksi. Levottomuuteni katosi jo kauan aikaa sitten, minä tiedän missä käsissä entinen kouluni on; ja jos hiukan myrkkyä poistuu Mailleboisista, jos totuuden voima tuo sinne enemmän oikeutta niin on siihen syynä se että oppilaat, jotka joka vuosi valmistuvat teidän hoidossanne, tulevat järkeviksi ja oikeudenmukaisiksi miehiksi… Kysykää opettajaltanne Salvanilta mitä hän teistä ajattelee.
Mutta Joulic keskeytti kaikki ylistykset.
— Ei, ei, minä olen vain yksi soturi hyvässä taistelussa, ja minä olen se miksi minut on tehty, kaikki ansio on opettajamme … sitä paitsi en ole yksin Mailleboisissa, neiti Mazeline on minulle kallisarvoisin apu, sanoisinpa melkein vahvin tuki. Hän on usein lohduttanut ja rohkaissut minua. Ette voi aavistaakaan mikä siveellinen tarmo piilee tuossa lempeässä ja järkevässä naisessa ja häntä saamme varmaan kiittää suuresta osasta menestykseemme, sillä hän se on vähitellen valloittanut perheet kasvattamiensa hyvien puolisoiden ja hyvien äitien kautta… Nainen on suuri voima, kun hän on totuus, oikeus ja rakkaus.
Samassa saapui Mignot. Hän oli reippaasti kulkenut jalan neljä kilometriä Moreuxista Jonvilleen. Nämä sunnuntaiseurat olivat hänelle kuin suloinen lepo. Hän oli kuullut Joulicin viimeiset sanat ja hän virkkoi heti:
— Oi! neiti Mazeline, tiedättekö että tahdoin kerran naida hänet? En ole koskaan hiiskunut siitä kellekään, mutta nyt voin sen kertoa teille… Vaikka hän ei ollut ollenkaan kaunis uneksin hänestä Mailleboisissa, nähdessäni kuinka hyvä, viisas ja ihailtava hän oli. Eräänä päivänä tunnustin siis hänelle ajatukseni ja olisittepa nähneet miten vakavaksi hän tuli ja kuitenkin hymyili hän liikutettuna ja sisarellisena! Hän selitti minulle asemansa, sanoi olevansa jo liian vanha, kolmenkymmenenviiden vuotias, aivan minun ikäiseni. Sitten hänen tyttönsä olivat muuttuneet hänen perheekseen, hän oli jo kauan sitten kieltäytynyt elämästä itseään varten. Ja kuitenkin luulen että minun ehdotukseni herätti hänen sydämmessään entisen kaipuun, muistot surullisesta menneisyydestä… Nyt olemme kuitenkin hyviä ystäviä ja minäkin päätin jäädä poikamieheksi vaikka siitä joskus on haittaa Moreuxissa, pienten koulutyttöjen tähden, joita nainen paremmin osaisi hoitaa.
Sitten hänkin kertoi hyviä uutisia kuntansa tilasta, Törkeä tietämättömyys ja herkkäuskoisuus, joiden hänen edeltäjänsä Chagnot ehdoin tahdoin oli antanut kasaantua, alkoivat haihtua. Pormestari Saleurillä oli ollut suuria ikävyyksiä poikansa Honorén, Beaumontin lyseon oppilaan tähden, johon oppilaitoksen pappi oli ahtanut enemmän uskontoa, kun jos hän olisi ollut seminaarissa. Honoré oli nimittäin nimitetty erään pienen katolisen pankin johtajaksi Pariisiin ja siellä hän oli mennyt nurin ja ollut joutumaisillaan oikeuden käsiin. Koroillaan elävä karjakauppias, joka hevoshuijarista oli muuttunut porvariksi, ei ennenkään ollut pappien ystävä ja nyt hän lakkaamatta raivosi tuota mustaa laumaa vastaan, vimmastuneena poikansa onnettomuudesta, joka häiritsi hänen mukavaa elämäänsä rikastuneena talonpoikana. Hän menikin opettaja Mignotin puolelle jokaisessa riidassa apotti Cognassen kanssa, vieden mukanaan kunnallisneuvoston ja uhaten jättää kirkon aivan autioksi, jos kirkkoherra yhäkin kohtelisi heitä kuin mitäkin karjalaumaa. Moreux, tuo yksinkertainen ja rauhallinen soppi, jossa ei ollut ainoatakaan köyhää, ei ollut vielä koskaan näin vapaasti ollut alttiina uudelle tuulahdukselle. Tämä tuli suureksi osaksi siitä että opettajille muutama vuosi sitten oli valmistettu onnellisempi ja arvokkaampi asema. Heistä pidettiin lakkaamatta huolta, heidän olojaan parantavia lakeja säädettiin, niin että pienin palkka oli määrätty tuhanneksikahdeksisadaksi markaksi. Seurauksia ei kauvan tarvittu odottaa: joskin huonopalkkainen, repaleinen ja kurja Férou oli saanut osakseen talonpoikien ylenkatseen, kun he vertasivat häntä sivutuloista ja lahjoista rikastuneeseen apotti Cognasseen, jota he kunnioittivat ja pelkäsivät, kohosi Mignot nyt heidän silmissään, sillä hän voi elää arvonsa mukaisesti ja saavuttaa oikean paikkansa. Koko maassa syntyi vilkkautta, vuosisatoja vanhassa taistelussa kirkon ja koulun välillä kiiruhtivat kaikki jälkimmäisen puolelle, jonka voitto nyt näytti varmalta.
Oi! jatkoi Mignot, he ovat vielä hyvin tietämättömiä, ette voi edes kuvailla mielessänne kuinka saamattomia ja kaavoihin jäykistyneitä siellä ollaan. Heillä on maita, he ovat aina saaneet kylliksi leipää ja he antaisivat vielä mielellään sortaa itseään niinkuin ennenkin, sillä he pelkäävät uutuuksia ja tulevaisuutta. Mutta jotain siellä on jo muuttunut, huomaan sen tavasta, jolla he tervehtivät minua ja koulun yhä kasvavasta merkityksestä… Kuulkaahan! tänä aamuna kun apotti Cognasse tuli messua pitämään, tapasi hän kirkossa täsmälleen kolme naista ja yhden poikanulikan; ja lähtiessään paiskasi hän kiinni sakastin oven, uhaten vastaisuudessa pysyvänsä pois sieltä. Miksi vaivaisi hän turhaan hyvää Jumalaa ja itseään?
Markus naurahti.
— Niin, kyllä ymmärrän, hän alkaa taas kiivastua Moreuxissa. Täällä hän vielä hillitsee itseään, hän koettaa taistella suurella valtioviisaalla taidolla, etenkin naisten kanssa, sillä hänen mestarinsa ovat varmaankin opettaneet hänelle että hän ei joudu tappiolle niin kauan kun naiset ovat hänen puolellaan. Kerrotaan hänen usein käyvän Valmariessa ja siellä hän tapaa isä Crabotin suuressa yksinäisyydessä, johon tämä koettaa hautautua. Siellä hän varmaankin on oppinut nuo juhlalliset liikkeet ja hyväilevän käytöksen naisia kohtaan, joka niin suuresti on minua ihmetyttänyt hänen tapaisessaan raa'assa miehessä. Jos hän uudelleen joutuu vihansa valtaan on hän hukassa… Muuten käy kaikki hyvin Jonvillessä. Me voitamme hiukan alaa joka vuosi, kunta kohoaa jälleen kukoistukseen ja terveyteen. Talonpojat eivät enää laske tyttäriään Hyvän Paimenen työhuoneeseen viimeisten häväistysten tähden. Kunnallisneuvosto, Martineau etupäässä, näyttää äärettömästi katuvan typerää heikkouttaan, jonka valtaan apotti Cognasse ja Jauffre olivat saaneet sen niin että se antoi pyhittää kunnan Pyhälle Sydämmelle. Minä haen sopivaa tilaisuutta poistaakseni tuon ikävän muiston ja olen kyllä kerran löytävä sen.