Salvan hymyili surumielisesti.
— Oi! kaikki ystäväni! kuinka monta teitä sitten on ympärilläni?… Te olette niitä, ja niitä oli myös onneton Simon, josta toivoin niin paljon. Vielä on neiti Mazeline, teidän toverinne Jonvillessä. Jos meillä olisi muutama tusina hänen kaltaisiaan, saisi tuleva sukupolvi vihdoinkin nähdä pappien vallasta vapautettuja kansalaisia, vaimoja ja äitejä. Férou taas turmelee itsensä kurjuudessa ja raivossa, katkeruus on myrkyttänyt hänen mielensä… Sitten tulemme välinpitämättömään, itsekkääseen, kaavoihin jäykistyneeseen joukkoon, jonka ainoana tarkoituksena on esimiesten liehakoiminen päästäkseen suosioon. Ottamatta lukuun luopioita, niitä meikäläisistä, jotka ovat menneet vihollisen puolelle, kuten neiti Rouzaire, joka yksinään täyttää kymmenen sisaren tehtävän, ja joka Simonin jutussa on ollut niin halpamainen. Olin unohtaa Mignot raukan, hän oli parhaita oppilaitamme, eikä ole pohjaltaan paha, mutta on taipuvainen luonne, joka on hyvä tai paha vaikutuksen mukaan.
Hän innostui ja jatkoi pontevammin.
— Ja kuulkaa! Eikö tuon Doutrequininkin tila ole kovin surkea? Hän on opettaja ja opettajan poika, oli viidentoista vuotias vuonna 70 ja tuli normaalikouluun kolme vuotta myöhemmin, vielä aivan kuohuksissaan vihollisten maahanhyökkäyksestä, vihan ja kostonhimon kasvattamana. Silloin oli koko koulun tarkoitus herättää isänmaallista innostusta. Tahdottiin saada ainoastaan sotureita, sotajoukko muuttui temppeliksi, pyhätöksi, tuo sotajoukko, joka kolmekymmentä vuotta odotti valmiina taisteluun, ja joka on niellyt miljaardeja. Meillä onkin nyt sotainen Ranska, edistyksen, totuuden, oikeuden ja rauhan Ranskan asemasta, joka voisi pelastaa maailman… Niinpä on siis Doutrequin hyvä tasavaltalainen, entinen Gambettan ystävä, äsken vielä kirkollisten vastustaja, mutta jonka isänmaallisuus jo on muuttanut juutalaisvihaajaksi, ja jonka se pian on muuttava kirkon ystäväksi. Hän piti minulle juuri äsken eriskummallisen esitelmän, joka oli kaikua "Petit Beaumontaisin" kirjoituksista; Ranska ennen kaikkea, juutalaisten karkoittamisen välttämättömyys, armeijan kunnioittaminen korotettava uskonkappaleeksi, opetusvapautta vieläkin laajennettava, joten opetusveljeskunnat saisivat vapaasti johtaa kansaa harhaan. Se on ensimmäisten isänmaallisten tasavaltalaisten perikato… Doutrequin on kuitenkin kunnon mies, erinomainen opettaja, jolla on viisi apulaista, ja jonka koulu on parhaita Beaumontissa. Kaksi hänen pojistaan on jo apuopettajina maaseudulla, ja minä tiedän, että heillä on samat mielipiteet kuin isälläkin. Mihin joudumme jos moinen henki vastakin innostuttaa alkeisopettajiamme?… On todellakin aika kasvattaa toisellaisia miehiä, lähettää tietämättömälle kansa raukallemme joukottain vapaita, järkeviä opettajia, opettamaan sille totuutta, joka on ainoa oikeuden, hyvyyden ja onnen lähde!
Hän oli lausunut viimeiset sanat niin innokkaasti, että Markus tuli iloiseksi.
— Kas niin, rakas opettaja, nyt tunnen teidät jälleen, te ette heitä tehtäväänne, ja te olette voittava, koska totuus on teidän puolellanne.
Iloisena Salvankin tunnusti hetkeksi antaneensa toivottomuuden saada valtaa; kohtuuton oikeudenkäynti, jolla Simonia uhattiin, oli saattanut hänet suunniltaan.
— Neuvo? Te pyysitte minulta neuvoa toiminnallenne?… Katsokaamme hiukan, tutkikaamme yhdessä asemaa.
Ensiksikin on rehtori Forbes, tuo lempeä ja ystävällinen, hyvin oppinut, hyvin viisas mies, joka kumminkin on vaipunut vanhanajan historian tutkimiseen siinä määrin että hän salaa halveksii nykyisiä aikoja, vain ratas yliopiston johtajan ja henkilökunnan välillä. Mutta akatemiantarkastaja Barazer oli Salvanin toivo.
Hänen rohkeutensa ja viisautensa avulla toivoi Salvan kerran voittavansa. Hän oli tuskin viidenkymmenen vuotias, ja oli tasavallan sankariaikojen miehiä. Siihen aikaan huomattiin maallikkokoulun välttämättömyys vapaan ja oikean kansanvallan perustana. Hän oli säilyttänyt vihansa kirkollisuutta vastaan, ja hänen vakuutuksensa oli, että papit olivat kiellettävät opettamasta, mielet vapautettavat valheellisesta uskonkappaleiden vallasta jos mielittiin saada vahva kansa, joka tietää jotain ja pystyy johonkin. Mutta ikä, kohtaamansa esteet, ja kirkon sitkeä vastustus olivat lisänneet hänen tasavaltalaiseen innostukseensa suuren varovaisuuden, taitavan ja notkean menettelytavan; hän käytti heti hyödykseen pienenkin alan, jonka oli voittanut, ja asetti itsepäisen taipumattomuuden vastustajiensa hyökkäyksiä vastaan, kun ei voinut käyttää voimaansa. Hän oli ennen ollut sijaisprofessorina Pariisissa ja käytti nyt kaikkea vaikutusvaltaansa tarkastajana, antautumatta koskaan julkiseen taisteluun prefektin, edusmiesten tai senaattorien kanssa, vaikka hän samalla kieltäytyikin antamasta myöten. Häntä tuli Salvanin kiittää siitä, että oli, huolimatta klerikaalisen puolueen raivokkaista hyökkäyksistä, saanut verrattain rauhassa jatkaa työtään, uuden puolueen kasvattamista, alkeiskoulujen opettajakunnan uudistamista; ja hän yksin oli varmaankin jossakin määrin auttava Simonin puolustamista omaa käskynalaistaan, alkeiskouluntarkastaja Mauraisinia vastaan. Sillä kaunis Mauraisin uhkasi pettää yliopiston. Hän oli mennyt kirkon puolelle vakuutettuna siitä, että se tulisi voittamaan ja maksaisi paremmin palvelijoilleen.