— Hyvä Jumala, se on siis totta — hän tahtoi, että kirje sisältää kaiken, mitä… — Hän keskeytti ja katsoi Brandtiin läpitunkevasti.
— Niin, se on varmaan sellainen kirje, jonka voi kirjoittaa kapteeni Hanefeltin kaltainen kunnian mies lähtiessään sotaan. Mutta hän käski ankarasti, että jos hän palaa, täytyy hänen saada kirje koskemattomana takaisin.
— Voi, älkää luulko, että minä haluan lukea sen. Mutta jos joskus pyydän saada sen nähdä ja painaa siihen suudelman, niin älkää kieltäkö sitä minulta! Suurin lohdutukseni on, ettei minun tarvitse sitä aukaista… Ja nyt, ystävät, poistukaa vähäksi aikaa, että saan lukea tämän vieraan kirjeen.
Meidän ei tarvitse lainata sitä tähän. Se sisälsi vieläkin kauniimpia sanoja kuin mitä Brandt oli kertonut itse saamastaan kirjeestä. Ensinmainitussa oli kuitenkin lisäys, missä teroitettiin, kuinka tärkeätä oli, että vastauksessa otettaisiin huomioon se rauha, mitä sairas mies nyt ehdottomasti tarvitsi. Wolrat lähetti lämpimät terveiset vaimolleen ja pojalleen, ja pyysi, ettei Antonia huolehtisi paljoa hänen tähtensä.
Hänellä ei ollut erittäin suuria tuskia, ja hänelle olisi suureksi hyödyksi saada hyviä sanomalehtiä kotimaasta.
Brandtille osoitettu kirje sisälsi hieman toista, eli haava oli hyvin vaikea, ja että riippuisi erinäisistä ilmaantuvista seikoista, saisiko kapteeni pitää vasemman käsivartensa. Tätä kaikkea kiellettiin kertomasta hänen vaimolleen..
Kerrassaan uljaasti Antonia voitti ne tunteet, joiden valtaan hän nyt oli joutua; ja se mitä hän kirjoitti miehelleen saman päivän postiin, todisti täydellistä mielenmalttia ja tietoisuutta siitä varovaisuudesta mikä nyt oli tarpeen. Antonia kertoi, kuinka hän jo kauan oli salaa aavistanut Wolratin olevan Krimillä, ja että hän senvuoksi oli koettanut valmistautua kaikkien mahdollisten tapausten varalle, minkä vuoksi tuskallinen sanoma ei nyt saapunutkaan aivan odottamatta. Sitäpaitsi tieto siitä, ettei Wolrat ollut hengenvaarassa, vaikutti niin siunausta tuottavasti hänen rohkeuteensa, että hän häpeisi kääntyä valituksin Jumalan puoleen, joka oli suonut hänelle niin suuren armon. Antonia päätti kirjeensä seuraavin sanoin:
"Olen ristinyt pikku poikamme kädet, että hänkin ottaisi osaa rukouksiini Jumalan luo, jonka vallassa yksin on antaa takaisin voima ja terveys. Mutta koska myöskin hyvin tiedän, kuinka paljon riippuu kunnollisesta hoidosta ja huolenpidosta, niin lähinnä Jumalaa kohtaa koko sydämeni suuri kiitollisuus lääkäriä ja kelpo matkatoveriasi. Ajatuksissani istun aina sairasvuoteesi ääressä…"
Tämän jälkeen saapui aina tuontuostakin rauhoittavia tietoja. Mutta myöhemmin kesällä jaksoi kapteeni jo itsekin kirjoittaa. Hän ilmaisi lyhyin, mutta sydämellisin sanoin tyytyväisyytensä siitä tavasta, millä Antonia oli ottanut vastaan tämän vaikean ajan. Wolrat sanoi kunnioittavansa hänen järkeään ja olevansa kiitollinen sen johdosta, että Antonia oli kukistanut kaikki tarpeettomat tunteenpurkaukset. Nyt oli hän parhaillaan matkalla Italiaan, missä hän viipyisi koko lopun kesää hoitamassa terveyttään ja täyttämässä tehtäväänsä. Hoidettuaan sen jälkeen asiansa sekä täytettyään yksityisen velvollisuutensa olemalla läsnä Leonoren häissä, voitaisiin häntä marraskuun lopussa odottaa kotiin Hagestadiin.
Käänteessään kirjeen uudelleen kokoon pääsi Antonian huulilta syvä, vakava huokaus. Hän oli erehtynyt katkerammin kuin milloinkaan tähän saakka nähdessään nyt toiveensa, joka oli itänyt hänessä siitä asti kun ensimäinen tieto hänen miehensä onnettomuudesta Krimillä oli saapunut, kokonaan haihtuvan savuna ilmaan.