CATHERINE, HEINRICH.
HEINRICH (jalkojaan koputellen.) — Tulee nyt lunta, rouva Mathis, yhä sitä vaan satelee. (Asettaa pyssynsä seinäkellon taakse).
CATHERINE. — Olette vielä täällä kylässä, Heinrich?
HEINRICH. — Herranen aika, olenhan minä; nyt on joulunaatto, pitäneehän vähän lystäillä.
CATHERINE. — Tiedättehän, että jauhosäkkinne on valmiina myllyssä?
HEINRICH. — Hyvä, hyvä, en ole kiireissäni; Walter nostaa sen paikalla rattailleen.
CATHERINE. — Onko uudestakastaja vielä täällä? Minä luulin nähneeni hänen lähtevän täältä jo aikoja sitten.
HEINRICH. — Ei, eikö mitä! Hän istuu "Kultalampaassa" putelia puistellen. Minä vasta näin hänen rattainsa ryytikauppias Harvig'in kohdalla; siinä sokeria, kahvia, kanelia, kaikkityyni lumen peitossa. He! he! he!…. Sitä on iloinen poika… Hän rakastaa hyvää viiniä…. hän on oikeassa. Me lähdemme yhdessä.
CATHERINE. — Ette pelkää ajavanne kumoon?
HEINRICH. — Vielä mitä! Te lainaatte meille lyhdyn. Tuokaatte vaan mulle mitta valkeata viiniä! tiedättehän te, sitä helppoa Hünevir'in valkoista? (Istuutuu nauraen).