MATHIS (erikseen, katsoen oikealle ja vasemmalle). — Toiset eivät kuule mitään!…
NOTARIUS. — Herra pormestari, nyt on teidän vuoronne ja kaikki on päättynyt.
CATHERINE. — He, Mathis, tuoss'on kynä. Minä en osaa kirjoittaa, minä panin puumerkkini.
MATHIS (erikseen). — Se on veri, joka kohisee korvissani!…
NOTARIUS (osottaen sormellaan paikkaa kontrahdissa). — Tähän, herra pormestari, rouva Catherinen viereen. (Kellon helinä kiihtyy).
MATHIS (erikseen tiukalla äänellä). — Rohkeutta, Mathis!… (Hän lähestyy, kirjoittaa sukkelasti; sitten tarttuu hän rahapussiin ja tyhjentää sen pikaisesti pöydälle. Joitakuita rahoja putoaa lattialle. Yleinen kummastus).
CATHERINE. — Ah! Herra Jumala, mitä sinä teet?… (Hän juoksee poimimaan ne rahat, jotka lattialla pyörivät).
MATHIS (erikseen). — Se oli vereni!… (Ääneen) Minä tahdon, että notarius lukee myötäjäiset kaikkein nähden! (Eriskummallisella hymyllä) Olisivat voineet luulla pussin pohjassa olevan kuparilanttia.
CHRISTIAN (vilkkaasti). — Ah! Herra Mathis, mitä ajattelettekaan?
MATHIS (ojentaen käsivartensa). — Kuulkaa A Christian, salaisuudet ovat konnia varten! Kunniallisten ihmisten kesken pitää kaiken tapahtuman päivänvalossa. Jokaisen pitää voida sanoa: minä olin siellä; minä näin myötäjäiset pöydällä, kauniissa kultarahoissa. (Notariukselle) Lukekaa, herra Hornus.