Me emme saavuttaneet olennaisia tuloksia puolueettomissa enempää kuin liittolaismaissakaan.
Me koetimme harjoittaa propagandaa myöskin vihollisen rintamalla. Idässä oli venäläinen itse valmistanut tuhonsa, siellä oli meidän työmme toisarvoista. Lännessä ei kotoinen henki ollut vielä tehnyt vastustajan rintamaa vastaanottavaiseksi, sen vuoksi ei siellä rintamakiihoituskaan, jota tuontuostakin yritimme, voinut menestyä.
Toista olisi ollut, jos valtiokansleri korkean asemansa koko voimalla olisi tukenut lujatahtoisesti eversti v. Haefteniä. Minä tein usein pyynnön, että hän loisi tässä asiassa jotakin kokonaista. Saksalaisen valtakunnan-propagandalaitoksen perustaminen kävi ehdottoman välttämättömäksi. Minä panin sellaiseen sitä enemmän arvoa, kun valtiomiesten tiedonantojen kautta tapahtunut kiihoitustyö oli aina vaikuttanut tehokkaammin. Lordi Northcliffe oli epäilemättä oikeassa päätellessään, että englantilaisen valtiomiehen puhe oli Englannille 20,000 punnan arvoinen, 50,000 punnan, jos saksalaiset sen painattivat, ja 100,000 punnan, jos he eivät siihen vastanneet. Vihollismaiden valtiomiesten tiedonantojen rumputulta ei meidän taholtamme tehokkaasti vastustettu, vielä vähemmin välitettiin meillä sen tukahuttamisesta. Ulkoasiainviraston sotilaallinen toimisto ei voinut tätä taistelua järjestää, siihen kykeni ainoastaan sellainen valtioviranomainen, jolla oli erikoinen arvovalta. Lopulta, elokuussa 1918, ryhdyttiin tässä suhteessa erääseen heikkoon yritykseen ja saatiin aikaan aivan puutteellista. Se tuli sitä paitsi — liian myöhään!
Näin ollen ei voitu päästä siihen, että Itävalta-Unkari ja Saksa olisivat kiihoitustyössään toimineet yhdenmukaisesti, kuten ententen taholla niin taitavasti tehtiin. Me pidimme kaikkia niitä asioita, jotka koskivat ainoastaan meitä taikka Itävalta-Unkaria, "sisäisinä", ymmärtämättä, että me muodostimme yhden ruumiin, jonka murskaamiseen vihollinen oli uhkaavasti kohottanut käsivartensa.
Armeijalla ei ollut tukenaan mitään voimakasta, kotimaasta käsin harjoitettua propagandaa. Saksa ei ryhtynyt taisteluun viholliskansojen henkeä vastaan, kun sen armeija vielä oli voitokas sotakentällä.
IX.
Syksyllä 1916 armeija sai enää vain vähässä määrin siveellistä tukea kotimaasta. Siitä ei ollut vielä tähän asti aiheutunut epäkohtia. Armeija oli väsynyt ja voimat loppuun kulutettu, mutta sen henki ja mieliala oli hyvä.
Armeijan ja kotimaan välinen yhteys oli läheinen ja molemminpuolinen.
Lomia myönnettiin mahdollisimman paljon. Lomallepääsevien luku ei kohonnut koskaan niin korkealle kuin armeija ja minä olisimme toivoneet. Paitsi sotatilannetta estivät liikenneolot antamasta lomia, niin mielelläni kuin minä olisinkin niitä myöntänyt. Taistelujännityksen ollessa korkeimmillaan täytyi niitä rajoittaa.
Myöskin haavoittuneet ja sairaat toivat kotimaahan tietoja armeijasta ja se puolestaan sai kuulla kotimaan oloista rintamalle saapuvilta täytejoukoilta sekä kotimaasta palaavilta toipuneilta.