Sotaministeriö oli kanssamme yhtä mieltä siitä, että isänmaallinen opetus oli ulotettava myöskin sijaiskomentojen alueelle. Kesällä 1918 annettiin sille sen toivomuksen mukaan laaja vaikutusvalta tässä asiassa.
Opetuksen ydinkohdaksi olin merkinnyt: sodan syyt, Saksan taloudellisen kehityksen ja sen merkityksen, mahdollisen häviön seuraukset, erityisesti saksalaiselle työmiehelle koituvat, välttämättömyyden jatkaa taistelua edelleen aina siihen asti, kunnes vihollisen tuhoamishalu on murrettu ja luotu varmat taloudellisen kehityksen edellytykset.
Tämän lisäksi oli tehostettava meidän perusteltuja toiveitamme lopullisesta voitosta. Oli myös opetettava, kuinka välttämättömiä ovat johto ja arvovalta toisaalla ja alistuminen toisaalla.
"Meidän oman yksilömme on väistyttävä, kun on kysymys suuresta yhteisestä päämäärästä. Lakot ovat vaarallisia sodalle, vaativat armeijan verta. Uinailu rauhanhaaveissa ja tyytymättömyys pitentävät sotaa. Yksimielisyys lisää voimia, kaikki muu heikontaa."
Sodan päämääräksi ilmoitin "tulevaisuutemme turvaamisen". Vielä lausuin: "Kansan ja armeijan täytyy voimakkaina ja yksimielisinä olla valtakunnan johtajain tukena aina lopulliseen rauhantekoon saakka."
Nämä ohjeet olivat sopusoinnussa silloisen sotilaallisen asemamme kanssa. Ne johtuivat itsestään isänmaamme silloisesta kurjasta ajatustavasta. Minä uskoin, että voitamme sodan, ja pelkäsin voimaimme heikkenemistä. Tein kaikkeni selvittääkseni kansalle asemamme vakavuuden, lamauttamatta silti mieliä vielä enemmän. Sielullisia seikkoja olen aina pitänyt hyvin suuressa arvossa ja samaa mieltä ovat olleet monet muut, ikävä kyllä, sellaisetkin henkilöt, jotka toiminnallaan tietoisesti lamauttivat Saksan taisteluvoimaa ja samalla horjuttivat armeijan kuria. Suuri kansanjoukko ei ymmärtänyt oman kansan eikä vihollisen henkeä.
Sotasanomalehtivirasto on minun katsantokantani mukaisesti yhä uudestaan selittänyt valistustyöstä huolehtiville elimille, että on tuotava painokkaasti esiin, mitä vaaroja onnettomasta sodasta koituisi.
Isänmaallisen opetuksen tuli olla vapaa kaikista puoluepyrkimyksistä. Sellaisiin kuului mielestäni myös rauhaa koskevan päätöslauselman puoltaminen tai vastustaminen ja sodan päämäärien arvostelu. Poikkeuksia en sallinut. Kuitenkaan ei minulla ollut mitään sitä vastaan, että päälliköt rauhallisesti ja asiallisesti selittäisivät oman kantansa, jos miehistö luottamuksella tekisi heille sodan päämääriä koskevia kysymyksiä.
Ei ollut hyvä merkki se, että tätä opetusta taaskin lokakuussa käsiteltiin valtiopäivillä pelkästään kotoisen puolue-elämän kannalta ja että sen varsinainen tarkoitus jäi näkemättä. Opetusta koskevat määräykset joutuivat perinpohjaisen tarkastelun alaisiksi. Niitä vastaan ei voitu tehdä mitään muistutuksia. Odotin jännityksellä lausuttaisiinko toivomusta, että hallituksen myös pitäisi ryhtyä valistustyöhön. Odotin, tuntisiko hallitus velvoitusta toimimaan. Mutta valtiopäivät rajoittuivat pelkkään arvosteluun. Luovaan työhön ne eivät ryhtyneet. Hallitus oli tyytyväinen, kun vaarallisen salakarin ohi oli kuljettu onnellisesti. Mutta kansa ei saanut tietää, mitkä vaarat sitä uhkasivat.
Saksassa oli kuitenkin vielä miehiä, jotka olivat oikein käsittäneet vihollisen ajatustavan. He tahtoivat lisätä armeijan sotaisuutta ja perustivat "isänmaallisen puolueen". Minulla ja tällä yhdistyksellä ei ole ollut mitään keskinäisiä suhteita. Sen perustamista ja toimintaa tervehdin kuitenkin ilomielin, koska siitä oli hyötyä sodankäynnille. Ei ollut haitaksi, että se asetti päämääränsä liian korkealle. Sodan myrskyt pitävät kyllä huolen siitä, etteivät puut pääse kasvamaan taivaaseen saakka.