Neuvottelujen johto oli uskottu lähinnä kenraalisotamarsalkka v. Mackensenille. Hän näki varsin pian Itävalta-Unkarin jarrutuksen tunkeutuvan kaikkialle. Sotatila vaati täälläkin selvyyttä siitä, oliko meidän uudestaan tartuttava aseisiin, vai saavutammeko rauhan. Uusi hallitus muodostui, mutta sen kokoonpano ei vastannut lainkaan meidän etujamme. Tämän vuoksi eivät neuvottelut helmikuun kuluessa edistyneet hiukkaakaan. Helmikuun 24:ntenä ottivat diplomaatit johdon. Se siirtyi yhä ilmeisemmin kreivi Czerninin käsiin. Valtiosihteeri v. Kühlmann ei esiintynyt sillä tavalla kuin meidän arvomme ja meidän osallisuutemme Romaanian kukistamiseen sekä sotilaallinen asemamme olisi vaatinut. Kenraali v. Arzille saattoi olla jotakuinkin yhdentekevää, tehtiinkö rauha tänään vai huomenna, mutta Saksan ylimmälle armeijanjohdolle se ei ollut yhdentekevää. Minä käännyin usein valtakunnankanslerin puoleen ja pyysin töiden jouduttamista, ja samanlaisen kehoituksen annoin kenraali v. Hellille, joka oli Mackensenin armeijaryhmän esikunnan päällikkö ja ylimmän armeijanjohdon edustaja neuvotteluissa. Oli suureksi haitaksi Saksan asialle, että Romaanian sotilaspiirin esikunnan päällikkö eversti Hentsch oli juuri näinä päivinä kuollut. Kenraali Hell ei saanut viedyksi asiaa läpi. Minä olin otaksunut, että minun vaatimukseni hetkellä, jolloin sotilaallinen asemamme oli tavattoman vahva — saatoimmehan ahdistaa Romaanian armeijaa joka puolelta — olisi johtanut tarmokkaaseen esiintymiseen Romaaniaan nähden. Hallitus piti kuitenkin velvollisuutenaan vastata minun vaatimuksiini myöntyväisyydellä. Tämä yksinkertainen seikka kuvastaa sitä mitä jyrkintä eroa, joka oli olemassa hallituksen ja minun ajatustapani välillä.
Maaliskuun 5:ntenä solmittiin Buftean ennakkorauha, jonka määräykset otettiin Bukarestin rauhansopimukseen. Maaliskuun lopussa tulivat neuvottelut jonkinmoiseen päätökseen.
Dobrudshan kysymys jäi ratkaisematta. Turkkilaiset, jotka olivat olleet mukana Dobrudshaa valloittamassa, asettivat bulgaarialaisille, jotka tahtoivat saada sen kokonaan itselleen, vastavaatimukseksi Adrianopolin länsipuolella ja Maritsan itäpuolella olevien v. 1914 luovutettujen alueiden palauttamisen Turkille. Minä pidin Turkin vaatimusta oikeutettuna ja kohtuullisena. Valtiomiesten monista välitysehdotuksista huolimatta eivät nämä valtiot päässeet sovintoon. Dobrudsha luvattiin Bulgaarialle aivan Tshernavodan—Konstantsan rataa myöten, Pohjois-Dobrudsha joutui neliliiton yhteisomaisuudeksi. Kuitenkin sitoutuivat liittolaiset takaamaan Romaanialle kauppatien Konstantsan kautta. Tätä ratkaisua ehdotti Radoslavov itse; mikä hänet sai siihen, en tiedä. Tämä tulos oli puolinaisuudessaan onneton, se herätti katkeruutta bulgaarialaisissa eikä tyydyttänyt turkkilaisia.
Maaluovutukset Unkarille, mihin romaanialaiset kreivi Czerninin vaatimuksesta suostuivat, olivat melkoisia. Kenraali Hellille lähetettiin yhä uusia kehoituksia vastustaa näitä vaatimuksia, mutta hän ei saanut mitään aikaan.
Romaania sai luvan Bessarabian liittämiseen alueihinsa.
Sotilaallisessa suhteessa rauhansopimus velvoitti romaanialaiset armeijan hajallelaskemiseen ja vähentämiseen; osa sotavälineistä oli jätettävä liittolaisten haltuun. Ranskalaisen sotilaslähetystön oli poistuttava Venäjän kautta. Mutta romaanialaisille jäi Moldau, myöskin sotilaalliseksi komentoalueeksi, ja he saivat pitää muutamia asestettuja divisioonia Bessarabian miehittämiseksi. Saksalla ja Itävalta-Unkarilla oli oikeus jättää valtausarmeijaksi Valakiaan kuusi divisioonaa, joista neljä oli saksalaista. Kenraalisotamarsalkka Mackensenin tuli hoitaa Valakian hallintoa aina rauhan ratifioimiseen asti.
Rauhan taloudelliset sopimukset eivät tuottaneet Saksalle sitä, mitä minä olin toivonut. Ne eivät käyneet Romaanialle mitenkään erikoisemmin rasittaviksi.
Paitsi viljan ja öljyvarojen hankinnalla oli Tonavan laivaliikenteellä suuri merkitys. Minä toivoin voivani hankkia Baierin Lloydille kauppaetuja. Itävalta-Unkarin menettely oli tässäkin asiassa varsin kuvaavaa, samoin myöskin meikäläisten neuvottelijain. Kenttärautateiden päällikön täytyi suuressa päämajassa panna koko tarkkaavaisuutensa käytäntöön, jotta Saksan edut Tonavalla edes jossain määrin tulisivat turvatuiksi.
Hallitsijasukua koskevaa kysymystä ei ratkaistu; yhtä vähän tehtiin mitään päätöstä siitä, saisivatko ententen lähetit jäädä Jassyyn vai ei. Kaikki jäi entiselleen. Jassyssa pidettiin yhä peliä meitä vastaan. Me olimme jättäneet sinne ententelle lujan kiinnekohdan. Vain meille vihamieliset romaanialaiset valtiomiehet lähetettiin Sveitsiin, jotta he sieltä käsin sitä tehokkaammin toimisivat meitä vastaan. Romaanian kansan piti saattaa edesvastuuseen sotayllyttäjä Bratianu ja hänen kumppaninsa; se oli kaikki pelkkää ilveilyä.
On ikävä muistella noita Bukarestin neuvotteluja. Toukokuun 7:ntenä allekirjoitettiin vihdoinkin rauhansopimus. Valtiomiehet antoivat meidän jäädä siihen toivoon, että hallitsijasukukysymyksestä sovitaan myöhemmin. Rauhaa ei enää ratifioitu, Bulgaarian luopuminen muutti yhdellä iskulla Romaanian aseman ja osoitti meille myös, miten vaillinainen tämä rauha oli maailmansodan aikana.