Kun nämä käskyt oli annettu, lähdin Hohensteiniin. Kuljin ensinnäkin taistelukentän poikki. Se teki minuun syvän vaikutuksen. Hohensteinin itäpuolella ahtaantuivat omat kolonnat ja venäläiset vankijoukot kokoon. Ei ollut pieni asia saada täällä aikaan järjestystä I reserviosasto ja XX armeijaosasto sijoitettiin pitkin Allensteinin-Hohensteinin tietä. Armeijan ylikomento siten taas sai edes kaksi armeijaosastoa vähitellen lujasti käsiinsä.
Taistelu läheni loppuaan. 3:s reservidivisioona oli tunkeutunut kauas vihollisen läpi ja saapunut Neidenburgin itäpuolelle Muschakeniin. Sekavan metsämaan kautta tänne myöhemmin yhä takaisin virtaavat venäläiset koettivat vielä monesta kohdasta murtaa saksalaisen renkaan. Varsinkin Muschakenissa sattui vielä 30 p:nä sangen vakavia, tuimia taisteluita, mutta ratkaisu ei enää voinut muuttua.
Kenraali Samsonov ampui itsensä. Hänet haudattiin tuntemattomana Willenbergin läheisyyteen. Medaljongista, joka kaatuneelta sotapäälliköltä otettiin tuntomerkiksi häntä haudattaessa, saattoi hänen puolisonsa, joka oli Saksassa sotavanki-asioissa, päästä haudasta selville.
Vangiksi joutuneet komentavat venäläiset kenraalit tulivat Ostrodeen ja ilmoittautuivat kenraali v. Hindenburgille.
Vanki- ja saalisluvut ovat tunnetut.
Vihollisen veritappiotkin olivat ankarat. Se laajalle levinnyt juttu, että venäläisiä muka oli tuhansittain ajettu soihin, joihin he muka hukkuivat, on satua. Suota ei ollut missään lähimaillakaan.
Yksi maailmanhistorian loistavimpia taisteluita oli täten taisteltu, ja tämän suurtyön olivat suorittaneet joukot, jotka olivat taistelleet viikkoja, osaksi onnettomasti. Siitä saamme kiittää rauhanaikaisia armeijalaitoksiamme. Tämä taistelu on johtajille, joukoille, upseereille ja sotamiehille, koko isänmaalle kunniakas lehti.
Saksa ja Itävalta-Unkari riemuitsivat — maailma vaikeni. Taistelulle annettiin minun ehdotuksestani Tannenbergin taistelun nimi muistoksi siitä taistelusta, jossa Saksalainen ritarikunta joutui tappiolle Liettuan ja Puolan yhdistettyjä armeijoja vastaan taistellessaan. Salliiko saksalainen nyt, kuten silloin, että liettualainen ja varsinkin puolalainen käyttää voimattomuuttamme hyväkseen ja tekee meille väkivaltaa? Tuleeko vuosisatoja vanhan saksalaisen kulttuurin tuhoutua?
En voinut täydestä sydämestäni iloita tästä valtavasta voitosta; Rennenkampfin armeijan tuottama hermorasitus oli ollut liian ankara. Mutta ylpeitä olimme tästä taistelusta. Läpimurto ja kierto, rohkea voitontahto ja päämäärän viisas rajoittaminen olivat tämän voiton meille tuottaneet. Huolimatta siitä, että idässä olimme vastustajaamme heikommat, oli meidän onnistunut taistelutantereelle yhdistää melkein yhtä suuret voimat kuin vihollisella oli. Ajattelin kenraali kreivi v. Schlieffeniä ja kiitin tätä oppimestaria.
Allensteinin protestanttisessa kirkossa kenraali v. Hindenburg ja minä syvällä liikutuksella kiitimme kaikkivaltiasta Jumalaa.