Jo päivällisen aikaan 16:ntena antoi ylin armeijanjohto käskyn, että 1:sen ja 3:nnen armeijan oli lopetettava hyökkäys ja vetämällä divisioonia taaksepäin järjestäydyttävä puolustusasemiin. Hyökkäyksen jatkaminen olisi käynyt liian kalliiksi. Meidän oli tyytyminen asemiemme parantumiseen, jonka kautta saimme takaisin keväällä 1917 menettämämme kukkulat; samaan aikaan olimme saaneet syvän esikentän. Taakse siirrettävät joukot tulivat olemaan Saksan kruununprinssin tai ylimmän armeijanjohdon reservijoukkona. Minä pidin erittäin tärkeänä, että ne olivat nopeasti liikuteltavissa.
Kun kerran oli täytynyt tehdä raskas päätös 1:sen ja 3:nnen armeijan hyökkäyksen lopettamisesta, niin oli jatkuva eteneminen Marnen yli ja joukkojemme jättäminen sen etelärannalle tarkoituksetonta. Oli kuitenkin mahdotonta vetää heti paikalla joukkoja takaisin, harvat sillat olivat ankaran tykkitulen, vihollisen lentäjäin pommisateen ja konekivääritulen alla. Peräytymismahdollisuudet oli järjestettävä, ennenkuin peräytyminen voi alkaa. Heinäk. 17:ntenä määrättiin, että sen tuli tapahtua yöllä 20/21 päivän välillä. Marnen eteläpuolella olevilla joukoilla oli kestettävä vaikeita päiviä ja ne suoriutuivat niistä sankarillisesti.
Vain Marnen pohjoispuolella, Ardrea ylöspäin noustaessa, luuli ylin armeijanjohto voivansa vielä jatkaa hyökkäystä saartaakseen Reimsin tiukemmin ja mahdollisesti valloittaakseen sen. Saksan kruununprinssin joukot olivat tätä varten saaneet tarvittavat määräykset jo 16:ntena. 17:nnen iltapäivällä neuvottelin 1:sessä armeijassa Rethelissä hyökkäyksen jatkamisesta Reimsiä vastaan. Minä tehostin nopean toiminnan välttämättömyyttä, jotta me tälläkin taistelukentällä säilyttäisimme aloitemahdollisuuden. Esikunnanpäällikön esityksestä huomasin, että valmistelut tämänkin puhtaasti paikallisen hyökkäyksen jatkamiseksi vaatisivat useita päiviä. Minulle ei jäänyt muuta neuvoksi kuin tyytyä tähän. Minä pyysin uudelleen Saksan kruununprinssin armeijaryhmää muodostamaan kiireesti reservijoukkoja ja viittasin 18:nteen armeijaan ja 9:nnen armeijan oikeaan sivustaan, joiden vahvistaminen nyt voi käydä välttämättömäksi.
Muita rintamanosia pidin lujina. Ylin armeijanjohto piti lähinnä vielä kiinni suunnitelmasta, että kruununprinssi Rupprechtin joukot hyökkäisivät Flanderiin, vaikkakaan toivottua vihollisen heikkenemistä siellä ei ollut tapahtunut. Tykistön, miinanheittäjien ja lentäjäjoukkojen siirto rautateitse sinne Reimsin seuduilta oli järjestelmällisesti alkanut jo 16:nnen iltana. Minä itse matkustin yöllä 17:nnen ja 18:nnen välillä Rupprechtin armeijaryhmän päämajaan tutustuakseni vielä kerran valmistusten tilaan. Hyökkäystä suunniteltiin huhtikuun lopulla seisahtuneen rynnäkön jatkoksi. 4:nnen ja 6:nnen armeijan tuli suorittaa se Lys-virran pohjoispuolella, ja tarkoituksena valloittaa Poperingenin ja Bailleulin väliset tärkeät kukkulat sekä Hazebrookin luona oleva ylänkö.
Juuri ollessani keskusteluissa Rupprechtin armeijaryhmän kanssa 18:nnen aamulla sain ensimmäiset tiedot, että ranskalaiset äkkiarvaamatta olivat ryhtyneet tankkihyökkäykseen Soissonsin lounaispuolella. Samaan aikaan ilmoitettiin Saksan kruununprinssin armeijaryhmästä, että ne joukot, jotka oli määrätty jatkamaan hyökkäystä Ardrea ylöspäin, ensi sijassa 20:s jalkaväkidivisioona, oli siirretty taistelukentälle, osittain automobiileilla. Minä itse annoin heti määräyksen 5:nnelle jalkaväkidivisioonalle, joka oli asetettu St. Quentinin koillispuolelle ylimmän armeijanjohdon käytettäväksi ja jonka nopeaa kuljetusta junalla kaikkiin suuntiin oli etukäteen valmistettu, että se oli siirrettävä junalla Laonin kautta Soissonsin koillispuolelle lähelle kaupunkia.
Minä johdin neuvotteluja Rupprechtin armeijaryhmässä loppuun asti — tietysti mitä suurimmassa hermojännityksessä — ja matkustin takaisin Avesnesiin. Kruununprinssi Rupprechtin näin tuona päivänä viimeisen kerran. Seurustelumme oli tälläkin kertaa, kuten aina, sopusointuista.
Avesnesiin saavuin klo 2 iltapäivällä. Kenraalisotamarsalkka oli minua vastassa asemalla. Lähdimme heti työhuoneeseen. Asema 9:nnen armeijan vasemmalla ja 7:nnen armeijan oikealla siivellä oli käynyt vakavaksi.
Kenraali Foch oli jo 17:ntenä tuloksettomasti hyökännyt Champagnessa, Reimsin vuoristossa Ardren ja Marnen välillä ja Marnen eteläpuolella, ja jatkanut taistelua 18:ntena Reimsin lounaispuolella ja Marnen eteläpuolella samanlaisella menestyksellä, saaden samaan aikaan melkoisia aluevoittoja Ourcqin ja Aisnen välillä. Lyhyen, kiivaan tykkitulen ja kaasusumun jälkeen hän ryhtyi rynnäkköön sellaisella tankkimäärällä, jota ei tähän asti koskaan ollut ollut yhdessä kohden, sekä samalla tihein jalkaväkijoukoin. Tällöin käytettiin ensi kertaa pieniä, matalia, nopeakulkuisia tankkeja, joista voitiin suunnata konekiväärituli viljapeltojen yli; meidän konekiväärejämme vilja esti, jolleivät ne seisoneet erikoisilla telineillä. Täälläkin osoittautui tankkien tuli vähäiseksi. Sitä paitsi nähtiin tankkeja, joita käytettiin vain henkilöliikennettä varten. Ne kulkivat meidän linjojemme läpi ja jättivät konekivääreillä varustettuja miehiään meidän selkämme taakse muodostamaan konekivääripesiä, lähtien uudelleen noutamaan lisää miehistöä.
Meidän jalkaväkemme ei ollut kaikkialla kestänyt paikallaan. Etenkin oli perääntynyt Soissonsin lounaispuolella oleva divisioona, jota oli pidetty taistelukuntoisena. Täällä syntynyt aukko repesi nopeasti joka suuntaan, erikoisesti Soissonsiin päin. Myöskin sen eteläpuolelle oli syntynyt pahoja kuhmuja sisäänpäin. Ne kolme vain hiukan levähtänyttä divisioonaa, jotka täällä olivat varajoukkoina, eivät päässeet ajoissa ottamaan osaa taisteluun, mutta kykenivät kuitenkin pysyttämään vihollisen Soissonsin lounaispuolella ja Parcy-Tignyn länsipuolella olevilla kukkuloilla ja Savières-rotkon luona. Ourcqin ja Marnen välillä oli rynnäköt torjuttu. Asema Ourcqista pohjoiseen pakotti vetämään ne joukot, jotka olivat aivan tämän virran eteläpuolella, hiukan taaksepäin, sillä vihollinen painoi täällä ankarasti.
Tällaiseksi suunnilleen esitettiin minulle asema ensimmäisinä iltapäivätunteina Avesnesissa. Oli kysymyksessä kenraali Fochin suuri vastahyökkäys meidän Soissonsin ja Reimsin välillä olevaa kaartamme vastaan. Englantilaisiakin divisioonia oli tuotu tänne. Vihollisen hyökkäyksen tukikohta oli Soissonsin suunnalla ja Reimsin lounaispuolella Ardre-virtaa alaspäin. Tämän kaaren katkaiseminen oli selvästi Fochin tarkoitus. Ardre-virran luona oli hyökkäys epäonnistunut, Soissonsin luona se oli johtanut huomattavaan aluevalloitukseen. Kaikki vastatoimenpiteet, joihin voitiin ryhtyä, olivat täydessä käynnissä. Ylin armeijanjohto ei toistaiseksi voinut millään erikoisella keinolla auttaa.