Valtakunnankansleri lausui vain lyhyesti mielipiteensä kotimaassa vallitsevasta mielialasta, sanomatta mitään huomattavampaa. Ruhtinas Lichnowskyn asiasta hän puhui hyvin varovasti ja viittasi korkeimpaan oikeuteen.
Seuraavan aamun neuvotteluissa Hänen Majesteettinsa johti puhetta. Ensimmäiseksi käsiteltiin maan sisäistä mielialaa. Valtakunnankansleri puhui muutaman sanan johdannoksi. Minä lausuin henkisestä joustavuudesta samaa kuin edellisenä päivänä. Sen jälkeen Hänen Majesteettinsa antoi puheenvuoron valtiosihteeri v. Hintzelle. Tämä ei kosketellut kotimaan oloja, vaan käsitteli heti sotilaallis-poliittista asemaa samassa valossa kuin minä edellisenä päivänä ja teki myös saman johtopäätöksen. Hän oli ilmeisesti liikutuksen vallassa. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Keisari oli hyvin rauhallinen, hän oli samaa mieltä kuin valtiosihteeri v. Hintze ja antoi hänen tehtäväkseen koettaa, jos mahdollista, saada Hollannin kuningatar rauhan välittäjäksi. Hän viittasi myös siihen, miten välttämätöntä oli antaa kansalle tietoja ja johtaa hallitustoimia yhtenäisesti ja lujuudella. Valtakunnankansleri puhui arvovallan säilyttämisestä sisäisissä asioissa. Sopivana hetkenä täytyi solmia diplomaattisia lankoja. Istunto lopetettiin tämän jälkeen. Syvästi liikutettuna puristin valtiosihteeri v. Hintzen kättä.
Näinä päivinä oli keisari Kaarle kreivi Burianin ja kenraali v. Arzin kanssa Spaassa. Valtiomiehet kuuluvat pohtineen tilanteesta johtuvia rauhankysymyksiä, etenkin kreivi Burianin aloitetta. Silloin en kuullut mitään siitä, sain tietää sen vasta myöhemmin eräästä valtiosihteeri v. Hintzen lausunnosta. Puolan kysymys oli myös esillä. Kreivi Burian pysyi yhä käsityskannassaan. Me olimme laiminlyöneet hyvän tilaisuuden sopia asiasta lopullisesti Itävallan kanssa.
Hänen Majesteettinsa pyrki yhdessä valtakunnankanslerin kanssa sellaiseen ratkaisuun Puolan kysymyksessä, jonka mukaan Puola saisi itse valita ruhtinaan, mutta muuten taloudellisesti liittyisi Saksaan. Mielipiteiden ollessa näin eriäviä oli sopimus Itävalta-Unkarin kanssa mahdoton. Keisarin päätös muodostui minulle tosiasialliseksi perustaksi, jota vakaumuksestakin kannatin. Huomautan tässä, että keisari oli aina vastustanut personaaliunioonia Puolan kanssa.
Kenraali v. Arzin kanssa pohdittiin yleistä sotatilannetta semmoisena, miksi tapaukset olivat sen muodostaneet, samalla myös länsirintaman vahvistamista uusilla Itävalta-Unkarin armeijan divisioonilla, mitä pidimme ehdottomasti välttämättömänä. Tähän mennessä oli näistä vasta 2 saapunut. Kenraali v. Arz oli ajatellut vielä hyökkäystä Italiassa, mutta arveli nyt samalla, että Itävalta-Unkarin armeija ei enää kestäisi talven yli. Tämä oli viimeinen keskusteluni kenraali v. Arzin kanssa, jota ihmisenä ja sotilaana suuresti kunnioitin.
Kun keisari Kaarle oli matkustanut Wieniin, lähdimme kenraalisotamarsalkka ja minäkin heti takaisin Avesnesiin. Luulin, että valtakunnankanslerikin lähtisi Spaasta selvittääkseen keskustelujemme pohjalla tilannetta valtiosihteereille ja valtiopäiville. Hänen velvollisuutensa oli vaikuttaa itse persoonallisesti tehokkaalla tavalla aseman selvittämiseen kansalle. Mutta hän jäikin Spaahan ja antoi varakansleri v. Payerin ja valtiosihteeri v. Hintzen tehtäväksi neuvotella puoluejohtajien Ebertin, Gröberin, Stresemannin, kreivi v. Westarpin, Wiemerin kanssa. Nämä kutsuttiin sisäasiainministeriöön elokuun 21:seksi. Täällä tapahtuneissa neuvotteluissa valtiosihteeri v. Hintze teki selkoa sotilaallis-poliittisesta tilanteesta ja tuli sen ynnä kaiken Spaassa kuulemansa nojalla johtopäätökseen, että sota oli lopetettava niin pian kuin mahdollista. Hän ilmoitti solmivansa kaikkia mahdollisia suhteita rauhan aikaansaamiseksi. Herrat, jotka olivat ottaneet osaa näihin keskusteluihin, sanoivat minulle saaneensa asemasta hyvin vakavan käsityksen. Luonnollisesti täytyi valtiosihteeri v. Hintzen noudattaa tiedonannoissaan mitä suurinta varovaisuutta jatkuvaa sodankäyntiä ja rauhansolmimista silmällä pitäen. Kummallekin täytyi koitua arvaamattomaksi vahingoksi, jos, niinkuin myöhemmin tapahtui, meidän suunnitelmamme joutuivat julkisuudessa pohdinnan alaisiksi. Vihollisen luonteen vuoksi se merkitsi taistelun jatkamista ja sellaisten rauhanehtojen asettamista, että ne ehdottomasti tuhoaisivat meidät.
Samoista syistä, jotka luultavasti olivat vaikuttaneet valtiosihteeri v. Hintzeen, en minäkään saattanut julkisesti lausua mielipidettäni rauhankysymyksestä. Muutamain lähimmän ympäristöni miesten kanssa puhuin hankkeesta. Kenraali v. Bartenwerffer sai tiedon elokuun 14:nnen istuntoa koskevasta valtiosihteerin promemoriasta.
Neuvottelin asemasta vielä eri ministerien kanssa. Valtiosihteeri Solf tuli näinä päivinä Avesnesiin. Hänen täällä saamistaan vaikutelmista sain pian senjälkeen tiedon erään Weimarista lähetetyn yksityisen kirjeen kautta. Siellä kertoivat muutamat Solfin perhettä lähellä olevat henkilöt, että minä Solfin saaman käsityksen mukaan en enää ajatellut sodan voitokasta päättymistä, jota vastoin kenraalisotamarsalkka vielä Jumalan avulla toivoi siihen päästävän.
Myös varakansleri v. Payer saapui ja esitti minulle valtakunnankanslerin puolesta kyselykaavakkeen, joka koski meidän suhdettamme Belgian kysymykseen ja otti huomioon meidän epäedullisemmaksi käyneen sotilaallisen tilanteemme. Otin sen vastaan. Luulin, että se olisi pohjana valtiosihteerin neuvotteluille ulkoasiainvirastossa. Sen sijaan varakansleri v. Payer käytti sitä eräässä puheessaan Stuttgartissa syyskuussa. Puhe herätti huomiota sen kannan vuoksi, jolle siinä asetuttiin Belgian kysymyksessä.