Oisen ja Aisnen välillä oli ranskalaisten suuri rynnistys alkanut jo elokuun 20:ntenä. Jo elok. 17:ntenä olivat ranskalaiset työntäneet etuvartiajoukkomme esikentältä pääpuolustusasemiin. Tällöin olivat nämä, kuten myöhemmin sain tietää, tehneet enemmän vastarintaa kuin oli paikallaan. Yksityisten divisioonain taistelukyky oli sen kautta kärsinyt enemmän kuin saatoin olettaa.
Elokuun 20:nnen rynnäkkö sujui tarkalleen niinkuin olimme otaksuneet. Mutta Cutsin luona olevat vastahyökkäysdivisioonat eivät päässeet hyökkäämään. Täällä syntyi syvä mutka, joka oli hyvin haitallinen niille joukoille, joilla oli Oise selkänsä takana. Myös Nouvronin suunnalla mursi vihollinen rintamamme. Sen työnsi kyllä takaisin meidän hyvä saksalainen jääkäridivisioonamme, vaikkakaan ei täydelleen. Molempien murtokohtien välissä olevan pääpuolustuslinjamme muutkaan osat eivät olleet eheinä jääneet meidän haltuumme. Asema oli muuttunut sellaiseksi, ettei näyttänyt järkevältä jäädä Oisen ja Ailetten etupuolelle. Ylimmän armeijanjohdon täytyi jo yöllä elok. 21:stä vasten siirtää 9:nnen armeijan oikea siipi Oisen taakse ja yöllä 22:sta vasten sen keskusta Ailetten taakse, luovuttamatta Soissonsin luoteispuolella olevaa aluetta. Taistelu oli kaikista valmisteluista huolimatta jälleen päättynyt onnettomasti. Sotajoukon hermot olivat rasittuneet. Joukot eivät enää kaikkialla kestäneet valtavaa tykkitulta ja tankkien rynnistystä. Se oli uudelleen havaittu. Taas olimme kärsineet ankaria tappioita, jotka eivät olleet korvattavissa. Elokuun 20:s oli sekin onneton päivä! Se suorastaan kannusti vihollista jatkamaan rynnistystään.
Minä otaksuin vihollisen jatkavan hyökkäyksiään Oisen ja Aisnen välillä Laonin suunnalla. Hyökkäyssuunta oli edullinen. Se saisi sekä 18:nnen armeijan asemat Oisen pohjoispuolella että myös 7:nnen armeijan asemat Veslen pohjoispuolella järkkymään. Vihollinen tunkeutui voimakkaasti Soissonsin ja Chaunyn välistä rintamaa vastaan. Täällä sukeutui ankaria, monivaiheisia kamppailuja. Vielä ei voinut tietää, miten ne päättyisivät.
18:tta armeijaa, joka oli ottanut Oisen varrella olevien joukkojen johdon käsiinsä, uhkasi etelästä päin välitön vaara.
Kuu olosuhteet olivat muuttuneet Albertin itäpuolella ja Oisen eteläpuolella, ei saksalaisten joukkojen asema Sommen ja Oisen välillä ollut niin luja kuin yleistilanne vaati. Olisi ollut virhe asettaa täällä mitään vaaranalaiseksi.
Kruununprinssi Rupprechtin ja v. Boehnin armeijaryhmät saivat siksi käskyn elokuun viime päivinä peräytyä edeltäpäin tutkituille asemille, jotka kulkivat Bapaumen itäpuolelta Péronnen editse Sommea pitkin Hamin editse Noyonin luoteispuolella oleville kukkuloille. Selkäpuolen turvaamiseksi oli nyt järjestettävä Siegfried-asemat. v. Boehnin armeijaryhmä oli pitänyt tärkeänä Péronnen edessä olevan Sommen vasemman rannan säilyttämistä, koska täältä oli mahdollista suorittaa edullinen sivustahyökkäys Péronnen pohjoispuolella olevalle alueelle. Hamin ja Noyonin välillä määräsi asemien suunnan kanava, joka oli hyvänä esteenä tankkeja vastaan. Liikkeet suoritettiin elokuun 26:nnen ja 27:nnen välisenä yönä.
17:s armeija, jonka oli vetäydyttävä vain vähän taaksepäin, ja 18:s armeija suorittivat liikkeensä nopeasti ja hyvässä järjestyksessä. Vihollisen hyökätessä kestivät uudet asemat. Näin ei ollut laita 2:sen armeijan rintamalla. Péronnen luoteispuolella ei uusi rintama ottanut lujittuakseen. Kaupungin lounaispuolella oleva divisioona luovutti vasemman rannan viholliselle, jonka kautta taas pohjoisella rannalla olevien joukkojen asema kävi vaikeaksi. Tälläkään kertaa eivät kaikki divisioonat tehneet tehtäväänsä; se vaati toisilta urhoollisilta joukoilta äärettömiä voimainponnistuksia.
Näiden tapausten aikana oli marsalkka Haig ulottanut hyökkäyksensä pohjoisessa Scarpeen asti päästäkseen Siegfried-asemien selkäpuolelle Croisilles—Moeuvres-linjan pohjoispuolella. Tätä varten hänen täytyi valloittaa meidän Wotan-asemamme, jotka olivat syntyneet vuonna 1917 ja kulkivat pohjoisesta Biache St. Vaastin kautta Scarpea pitkin Manchyn itäpuolitse Bullecourtiin päin.
Elokuun 26:ntena alkoi englantilaisten hyökkäys Arrasin ja Cambrain välisellä tiellä.
Täälläkin peräytyivät joukot aluksi suunnitelmanmukaisesti. Ensi taistelut sujuivat onnellisesti. Sitten siirtyi englantilaisten rynnistys Wotan-asemille. Syyskuun 2:sena syöksyivät englantilaiset voimakkaalla tankkirynnäköllä puolustuslinjan esteiden ja ampumahautojen yli ja avasivat siten tien jalkaväelle. Heti kello 2 jälkeen päivällä ilmoittivat minulle kenraali v. Kuhl ja everstiluutnantti v. Pavelsz 17:nnen armeijan esikunnan päällikkö, ettei enää kannattaisi ennen Arleux'n—Moeuvresin kanavaa muodostaa uutta rintamaa. He pyysivät ylimmän armeijanjohdon suostumusta saada siirtää sinne 17:s armeija luovuttamatta kuitenkaan sen asemia Scarpen pohjoispuolella. Emme voineet kieltää näiden toimenpiteiden välttämättömyyttä. Yksissä neuvoin v. Boehnin armeijaryhmän kanssa täytyi meidän 2:sen armeijan aseman johdosta ryhtyä vielä suurempaan yritykseen. Myös tämän armeijaryhmän rintama, samoinkuin 18:nnen armeijankin oli siirrettävä Siegfried-asemille. Olisi kyllä ollut mahdollista pysyttää edelleen 18:nnen armeijan vasen sivusta Siegfried-asemien edessä Crozat-kanavalla, mutta se kysyi enemmän voimia kuin St. Quentinin—La Fèren linjan puolustus, jossa rintaman edessä oli leveä Oise-laakso. Ylin armeijanjohto ei ryhtynyt siihen, vaan siirsi koko 18:nnen armeijan Siegfried-linjalle. 9:nnen armeijan, vieläpä 7:nnen armeija oikean sivustankin täytyi seurata tätä liikettä. Oikea siipi jätti Veslen taakseen ja peräytyi Aisnen taakse, kun taas vasen sivusta Fisnesin koillispuolella vielä pysyi kiinni Veslessä.