Frommelin ryhmän käskettiin toimia ohjeittensa mukaan.

XX:n armeijaosaston piti vartioida Ivangorodia ja estää vihollista pääsemästä linnoituksen pohjoispuolella millään kohdalla Veikselin yli.

Kaartin reserviosasto sai samanlaisen käskyn linnoituksen eteläpuoliseen Veikselin osaan nähden Novo Alexandrijaan saakka tämä mukaan luettuna.

Siitä etelään piti maanpuolustus-osaston puolustaa Veikseliä.

XI armeijaosasto astui Itävalta-Unkarin armeijan puitteisiin antaakseen sille enemmän kiinteyttä. Sen piti puolustaa Veikselin linjaa etelään Annopoliin saakka ja siellä itse kulkea joen yli, kun kauempana etelässä oli kuljettu Sanin yli. Kenraali v. Conrad antoi käytettäväksemme kaksi ratsuväki-divisioonaa, joista 3:s annettiin XX:lle armeijaosastolle Veikselin vartioimista varten, 7:s Frommelin joukko-osastolle.

Näitä käskyjä toimeen pantaessa syntyi monessa kohden katkeria taisteluita.

XVII armeijaosasto marssi Radomista Bialobrshegin kautta jyrkkään vasemmalle ja tapasi jo 9 p:nä lokak. Grojetzin luona ja sen itäpuolella sinne kokoontuvat siperialaiset joukot. Ankarain taistelujen jälkeen ne työnnettiin takaisin Varsovaa kohti. Kenraali v. Mackensen lähestyi kintereillä ja veti kenraali Frommelin vasemman sivustansa tueksi. Jo 12 p:nä hän oli linnoituksen vieressä sen eteläpuolella.

Kaatuneelta tai haavoitetulta venäläiseltä upseerilta löydettiin 9:nnen p:n tappelutanterelta käsky, josta saimme erinomaisen tärkeitä tukikohtia.

Yksi XX:n armeijaosaston brigaadi ryhtyi Ivangorodin pohjoispuolella Kosjenitzen luona taisteluun vihollista vastaan, joka oli sillä kohdalla heikoin voimin kulkenut Veikselin yli. Se ei voinut karkoittaa sitä takaisin.

Kaartin reserviosasto kävi Nowo Alexandrijan luona joen yli tulleen vihollisen kimppuun ja ajoi sen Veikselin toiselle rannalle sangen katkerien taisteluiden jälkeen, joihin maanpuolustus-osastokin otti osaa.