Nostoväki, joka myöhemmin liittyi Breslaun joukko-osastoon, täytti yhä edelleen niukasti tilan aina Wieluniin saakka. Sieltä Tschenstochaun—Krakovan linjan puoliväliin seisoi kenraali v. Woyrsch, johdossaan 35:s reservidivisioona, kreivi v. Bredowin maanpuolustusdivisioona, maanpuolustusosasto ja kaartin reserviosasto ilman 3:tta kaartindivisioonaa. Se oli kosketuksessa Itävalta-Unkarin I:sen armeijan kanssa, joka ulottui Veikseliin asti; joen eteläpuolella aina Karpaatteihin saakka seisoivat taajaan yhteensullottuina liittolaisarmeijan muut osat, vuoristossa oli melkoisia voimia Unkarin suojana.
Tästä kuvasta näkyy, että varsinaiseen hyökkäykseen vihollisen sivustaa vastaan riitti vain 5 1/2 armeijaosastoa. Vihollisen rintaman kimppuun siitä, missä Warthe tulee saksalaiselle alueelle, aina Tschenstochaun seuduille saakka voitiin käydä vain aivan riittämättömin voimin. Kenraali v. Woyrschin tuli toimia yhdessä Itävalta-Unkarin armeijan kanssa. Aivan epätietoista oli, ryhtyisikö se hyökkäämään. Sen mieliala oli jälleen laskeutunut niin alhaalle kuin suinkin. Kysymykseen, kykenisikö Itävalta-Unkarin armeija kestämään vihollisen hyökkäyksen, jota yhä odotettiin, saatiin vastaukseksi, että 24 tuntia se varmasti siihen kykenisi. Hyökkäystä ei tehty. Kenraali v. Conradin ansio taaskin oli, että hän sai mielialan kohoamaan ja hyökkäysajatuksen uudelleen suosioon, mutta epäilemättä hän tarvitsi sen toteuttamiseen saksalaisten apua.
Saadaksemme sivustahyökkäyksen tehokkaammaksi ja vahvistaaksemme rintamaa olimme aikoneet viedä pohjoiseen Woyrschin armeijaosastosta melkoisia osia. Mutta kenraali v. Conrad pyysi hartaasti, että luopuisimme siitä aikeesta. Ainoastaan 3:s kaartindivisioona vietiin sen vuoksi Hohensalzaan ja yhdistettiin 9:nnen armeijan sivustahyökkäys-ryhmään.
Kenraali v. Conrad lähetti Karpaateilta rautateitse kenraali v. Boehm-Ermollin neljän jalkaväki- ja kahden tai kolmen ratsuväkidivisioonan keralla Ylä-Schlesian läpi Tschenstochaun pohjoispuolella olevaan seutuun.
Kenraali v. Conradin toivomuksesta alistettiin kenraali v. Woyrsch
Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon alaiseksi.
Itävalta-unkarilaisten joukkojen saavuttua voitiin parhaillaan muodostuva Breslaun joukko-osasto supistaa vähän enemmän kokoon. Tosin tämän toimenpiteen kautta rintama jälkeen marraskuun keskivälin jonkin verran vahvistui, mutta suureen iskuun se vielä oli liian heikko.
Myöhemmin sanottiin, että Itävalta-Unkarin armeija oli puolustanut Ylä-Schlesiaa. Todellisuudessa se Tschenstochaun pohjoispuolella puolusti omaa kotimaataankin.
Luonnollista oli, että näissä oloissa katseet jälleen luotiin länteenkin. Minä kysyin itseltäni, oliko vielä toiveita voiton saavuttamisesta Ypernin luona, vai olisiko parempi tyytyä lännessä kokonaan puolustautumiseen ja suorittaa Venäjää vastaan suunnitellut sotatoimea niin pontevasti kuin suinkin. Kenraali v. Conrad oli ehdottanut tätä marraskuussa. Tämä kanta näytti minusta oikealta ja pyysin ylimmältä armeijanjohdolta lännestä apuvoimia. Niitä meille luvattiinkin molempien ratsuväkidivisioonain lisäksi; ne saapuivat kuitenkin liian myöhään ja liian vähin erinkin. Sivustahyökkäys saattoi käydä sotaaratkaisevaksi ainoastaan siinä tapauksessa, että se tapahtui yllättäen, s.o. nopeaan ja kootuin voimin yhdessä vahvan rintamahyökkäyksen kanssa. Idässä meidän täytyi viipymättä ryhtyä toimeen, vaikkapa olisimmekin marrask. 10 p:nä selvään tienneet, paljonko apujoukkoja saisimme.
Lännestä tulevat joukot olivat taisteluissa menettäneet niin paljon miehiä, etteivät ne mieslukuun nähden olleet täydelleen sotakuntoisia, enempää kuin idänkään joukot. Se seikka, että Puolan sotanäyttämön olot olivat niin kokonaan toiset kuin lännen, oli sitä paitsi alussa omiaan haittaamaan niiden toimia.
En voi yksityisseikkaisesti arvostella, olisiko apua lännestä lähetettäessä voitu menetellä toisin. Arvostelua en sen vuoksi voi julki lausua. Olen aina ollut sillä kannalla, sota-akatemian opettajanakin, että jokainen arvostelu, joka ei ole asiallisesti perusteltu, tuomitsee arvostelijan itsensä.