Itäisen rintaman ylipäällikön täytyi etenemistä varten järjestää taktillisia yksityiskohtia, joilla ei suureen sotaan nähden ollut merkitystä. Everstiluutnantti Hoffmann ja minä olimme armeijain kanssa paljon keskusteluissa. Molemmat armeijanesikunnanpäälliköt, eversti Marquard ja majuri kreivi Schwerin, olivat oivallisia sotilaita, jotka tukivat tehokkaasti ylipäälliköitään.
Lomsha valloitettiin elokuun 9:ntenä etelästä käsin. Meillä oli Itä-Preussissä kauan aikaa käytettävänämme lentopommituslaivasto. Salpalinnoituksiin, joihin oli majoitettu vihollisen kenraalikomento tai armeijan-ylikomento, nakattiin usein pommeja ja meille kerrottiin niiden suurenmoisesta vaikutuksesta; kun nyt jäljestäpäin annoin tutkia näitä vahingoita, ei niitä ollut edes mahdollista huomata. Joukkojen puolesta olin siitä hyvilläni: ne saivat niissä suojan. Vasta myöhemmin pommimme kävivät tehokkaammiksi ja pommien heittäminen alkoi herättää enemmän ilmailijain harrastusta.
Etenemistä jatkettaessa alkoi tuntua, että Mackensenin ja prinssi Leopoldin armeijaryhmät tunkivat pohjoista kohti ja sen vuoksi sekä 12:s että 8:s armeija työntyi vasemmalle. Elok. 18:ntena kenraalisotamarsalkka v. Mackensen saapui Brest-Litowskin edustalle, kenraalisotamarsalkka Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmä lähestyi Belovezin nummea ja 12:s armeija Bjalystokia, Uuden Itä-Preussin oivallisen preussilaisen hallituksen entistä pääkaupunkia 18:nnen vuosisadan lopulla ja 19:nnen vuosisadan alussa; 8:s armeija Bjalystokin ja Narewin välisellä ahtaalla alalla eteni koillista kohti Grodnoon päin valloittaakseen Ossowjetzin eteläpuolelta. 22 p:nä se vallattiin. Olimme aikoneet valloittaa sen idästä ja pohjoisesta, mutta saimmekin sen haltuumme etelästä käsin. Semmoista on sota. Molemmat armeijat marssivat elokuun viimeisinä päivinä Bjalystokin—Ossowjetzin linjalta edelleen suunnilleen koilliseen suuntaan, 12:s armeija Wolkowyskin pohjoispuoliseen seutuun, 8:s Grodnoa kohti. Molemmat armeijat erosivat siten yhä enemmän taktillisesta yhteistoiminnasta molempien eteläisten armeijaryhmäin kanssa, jotka Brest-Litowskin 25 ja 26 p:nä elokuuta antauduttua marssivat edelleen Pinskiä ja Baranowitshia kohti. Vähitellen ne liittyivät sotatoimiin, joita kauempana pohjoisessa valmisteltiin.
Syyskuun alussa 8:s ja 12:s armeija saapuivat Grodnon seudulle ja sen kaakkoispuolelle, noin 14 päivää myöhemmin niiden oli määrä päästä Lidaan Niemenin pohjoispuolelle. Tähän ne hyökkäyksen alusta lukien tarvitsivat noin kahdeksan viikkoa. 12:nnen armeijan täytyi tällöin kaartaa kauas etelää kohti. Kuinka paljon edullisempaa olisi ollut, jos tämän liikkeen sijaan olisi ollut mahdollista hyökkäys Lomshan—Grodnon kautta. Se ei käynyt päinsä. Mutta sotaliikkeellä Grodnon ohi sen pohjoispuolitsekin, johon olisi liittynyt Kownon valloitus, olisi koko joukon nopeammin ja tehokkaammin saavutettu tämä seutu ja saatu enemmän aikaan, jos se täydellä voimalla olisi suoritettu vasta elokuun ensi puoliskolla.
Jonkun aikaa näytti siltä, kuin ylin armeijanjohto olisi asiain kehityttyä näin pitkälle aikonut keskeyttää marssin itää kohti. Se lähetti melkoisia osia kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin armeijasta ja myöhemmin 12:nnesta ja 8:nnestakin armeijasta länteen ja Etelä-Unkariin. Mutta niihin sotatoimiin, jotka me Kownon sillä välin tapahtuneen valloituksen ja Liettuaan ja Kuurinmaalle tehdyn retken kautta olimme alkuun panneet, se antoi vapaan vallan.
VIII.
Kownon valloitus väkirynnäköllä oli peloton teko. Jotta se olisi mahdollinen, täytyi 10:nnen armeijan keskustaa ja oikeaa siipeä sen ylenmäärin laajoista asemista huolimatta yhä enemmän ja enemmän ohentaa; vain näin saatoimme Kownon länsipuolelle koota jommoisiakin hyökkäysvoimia. Itärintaman ylipäällikkö ja kenraali v. Eichhorn ottivat tämän jännityksen kannettavakseen rintamansa muilla osilla. Kenraali oli jo kauan valittanut minulle sitä, että 10:s armeija oli liian kauan ollut toimettomana, ja ryhtyi nyt ilolla uuteen tehtäväänsä. Hän ja hänen esikuntapäällikkönsä, eversti Hell, olivat erittäin yritteliäitä ja rohkeita miehiä. Kenraali v. Eichhorn oli upseeri, jolla oli häikäisevät henkiset lahjat ja joka osasi kasvattaa joukkojansa esikuvalliseen henkeen.
Kenraali Litzmannin johtaman vahvistetun XXXX armeijaosaston piti toimeenpanna hyökkäys.
Kenraali oli tulinen mies, jolla oli joukkoihinsa suuri vaikutus. Sotamaineensa hän loi Brsheshinyn läpimurrossa marraskuun 22:sen ja 25:nnen päivän välillä 1914. Hän oli kerran kirjoittanut kaartin upseerikuntaa vastaan, mutta tässä läpimurrossa kuitenkin huomannut, mikä voima tästä upseerikunnasta lähti. Minä itse olen ylpeydellä kuulunut linjajalkaväkeen ja henkikrenatöörirykmentissä n:o 8 oppinut tuntemaan rykmentin, jonka upseerikunnassa kulki perintönä erityiset traditiot, kuten kaartin upseerikunnassakin. Moiset traditiot ovat oikeutetut, mutta ne eivät saa johtaa suosimiseen eikä kopeuteen; muutoin ne ovat omiaan synnyttämään tyytymättömyyttä ja ovat hylättävät.
Hyökkäys Kownoa vastaan oli vaikeampi sen vuoksi, että puuttui raskainta pystytulta. Se mitä ylimmältä armeijanjohdolta saatiin heinäkuun lopulla, oli vietävä Nowo Georgiewskin edustalle. Itsellemme pidätimme pääasiallisesti vain muutamia pattereita, jotka voitiin kiskoja pitkin kuljettaa paikalle, mutta joiden kantavuus oli vain vähäinen. Emme kuitenkaan säikähtäneet mitään vaikeuksia, vaan rakensimme radat. Koko tilanteesta johtui, että hyökkäys voitiin tehdä vain Wirballenin—Kownon rautatien ja Niemenin välillä. Hyökkäyksen oikea siipi oli kaiken aikaa mitä suurimmassa vaarassa ja sitä suuremmassa, kuta enemmän etenimme. Venäläinen saattoi joka hetki tykistöllään käydä sangen tehokkaasti sen sivustan kimppuun. Vasenta siipeä suojeli Niemenin pohjoispuolella nostoväkibrigaadi, joka Niemenin-armeijan hyökkäysliikettä jatkaen eteni Dubissan poikki Kownon luoteispuolisille varustuksille saakka.