Vasemman siiven jalkaväkidivisioonat löivät jo 17 p:nä venäläisen Autzin luona, mutta antoivat sitten 6:nnelle reservidivisioonalle sattuneiden tapausten vetää itseään etelää kohti; kiertoliike menetti täten tehoaan. Herkeämättömissä taisteluissa, jotka venyivät heinäk. 23:nteen päivään saakka ja joista on käytetty "Schaulenin taistelun" nimeä, työnnettiin 5:s venäläinen armeija Schaulenin taa Ponjewjeshiin. Se pääsi osittain pakoon, sen selän taa päässeeltä saksalaiselta ratsuväeltä kun puuttui tehoisia ampuma-aseita. Jo heinäk. 29:ntenä valtasimme Ponjewjeshin. Vasemmalla sivustalla ratsuväki retkeili aina Riianlahdelle saakka ja liittyi jalkaväkeen sen ahdistaessa Mitauta, joka elok. 1 p:nä valloitettiin. Kauempana etelässä kuljettiin Dubissan poikki ja edettiin heinäk. 29 p:ään mennessä Kownon—Ponjewjeshin linjalle saakka.
Selkäpuolen yhteyttä oli jälleen vahvistettava ja joukoille hankittava ampumatarpeita. 12:s ja 8:s armeija olivat saaneet suuret määrät kolonnia, joita sen vuoksi Niemenin-armeijalta puuttui. Sen eteneminen kävi nyt hitaammin. Samana päivänä, jona Kowno valloitettiin, se oli Swjentan ja Jaran rannalla. Tähän se jäi pitkäksi aikaa vasemman siiven edetessä edelleen Väinäjokea kohti. Riian eteläpuolella venäläinen piti hallussaan suuren siltavarustuksen, josta meille tuli pitkäksi ajaksi vaaran aihe. Sen sijaan saavuttiin syyskuun alkupäivinä Väinäjoelle Ykskyllin ja Friedrichstadtin välillä ja täällä oleva vihollinen työnnettiin joen toiselle rannalle.
Venäläinen oli sillä välin vahvistanut voimiaan. Niemenin-armeijan heikot voimat oli jaettu sangen laajoille aloille, joten ne toistaiseksi eivät voineet omin neuvoin enää edetä. Se ylläpiti tuntumusta 10:nnen armeijan vasemman siiven kanssa, kun tämä Kownon valloituksen jälkeen puolimatkassa Wilnoon jälleen tapasi voimallisen vihollisen.
Laivaston yrityksellä Riianlahdessa elok. 8:ntena ei maasotatoimiin ollut mitään vaikutusta.
Niemenin-armeijan nopea eteneminen osoittaa, että olisi ollut mahdollista saada aikaan vielä enemmän, jos armeija olisi ollut suurempi ja varsinkin paremmin varustettu kolonnilla.
X.
Elokuun toisella puoliskolla oli aikomus jatkaa sotatoimia Niemenin itäpuolella saanut kiinteämmän muodon. Puolasta peräytyvän armeijan sivustaan oli, jos ollenkaan, enää mahdollista päästä käsiksi vain Kownon—Wilnon—Minskin yleisessä hyökkäyssuunnassa. Tämä hyökkäysliike tuli 10:nnen armeijan tehdä, kun taas 8:s ja 12:s armeija ja eteläiset armeijaryhmät seurasivat vihollista kintereillä.
10:nnen armeijan sotatoimet tarvitsivat pohjan puolella sivustasuojelusta Riian—Väinänlinnan ratalinjaa vastaan, johon koillisesta ja idästä yhtyi useita kiskoteitä, ja samoin Polotzkin—Molodetshnon ja Orsehan—Borissowin—Minskin rataosia vastaan. Niemenin-armeijan tuli jatkaa etenemistään, painopisteenä Väinänlinna, samalla kuin molempia viimemainittuja ratoja vastaan eteni vahvoja ratsuväkieskadroonia.
Venäläinen, joka 10:nnen ja Niemenin-armeijan edessä seisoi yhtenäisessä, mutta Kownon koillispuolella vain ohuessa rintamassa, oli siis murrettava, s.o. tungettava takaisin Wilnon kautta ja Väinänlinnaa kohti ratsuväkidivisioonain edetessä Polotzkia—Minskiä kohti.
Kysymyksenalaista oli, vieläkö tämä sotatoimi kannatti, kun venäläisten peräytyminen itää kohti jo oli joutunut niin pitkälle. Siitä ei ollut epäilystäkään, että jokainen päivä, jonka viivytystä kesti, vähensi sen menestystoiveita. Minä punnitsin, eikö meidän olisi tyydyttävä hyökkäykseen Lidaa kohti Olitan—Oranyn kautta. Luovuin kuitenkin siitä, kun kaikki samanlaiset yritykset päästä vihollisen sivustan kimppuun edellisen kesäretken aikana olivat menneet myttyyn. Mielessäni jäin sen vuoksi kannattamaan suurta sotaliikettä, sillä kun saattoi vielä olla suurempi menestys. Tässäkin meidän täytyi toimia arviokaupalla. Selvää oli, että 10:ttä armeijaa oli vahvistettava. Nowo Georgiewskin saartojoukot liitettiin siihen.