Olin ylpeä siitä, että me perisaksalaisen heikkouden aikain ja katkerimman hädän aikain jälkeen enemmän kuin sata vuotta takaperin olimme päältämme luoneet muukalaisen ikeen. Sama Saksa, joka oli ollut laho ja jonka Napoleon oli iskenyt palasiksi mutta jonka suuret miehet sitten olivat liittäneet yhteen, sama Saksa piti nyt voitokkaasti puoliaan ylivoimaista vihollista vastaan ja oli saavuttanut loistavaa menestystä. Minä toivoin sen voittavan. Toisin ei voinut käydä. Saksan kansa oli jo kokenut liian ankaria aikoja antautuakseen vielä kerran niin kamalaan kohtaloon. Niiden miesten, jotka Saksaa johtivat, ei muuta tarvinnut kuin ottaa käytäntöön sen kaikki voimat ja lietsoa sitä pyhää tulta, joka — niin luulin silloin — paloi kaikkien saksalaisten sydämessä.
Varman menestyksen onnellinen tulevaisuus näytti avautuvan isänmaalle.
Muuttomme kautta Lötzenistä Kownoon ei työ luonnollisestikaan keskeytynyt päiväksikään. Tarpeelliset kaukopuhelinjohdot oli ajoissa asetettu työhuoneisiin ja hankittu lisää kaikkein tärkeimpiä huonekaluja. Ainoa keino oli ottaa ne toisista taloista, jotka väestö oli jättänyt autioiksi. Tämä toimitettiin tietysti niin hyvässä järjestyksessä kuin suinkin, mutta paljon sekaantui kuitenkin. Nämä ovat valitettavia seikkoja, mutta ne johtuvat säälimättömästä pakosta. Sotaa käyvää valtaa ei voida syyttää siitä enempää kuin yksityistä sotamiestäkään. Olot ovat tahtoa voimallisemmat. Vieraan maan yksityiselle asukkaalle on tietysti yhdentekevää, millä tavalla hän omaisuutensa menettää. Hän ei käsitä sodan pakkoa ja sitten ollaan hyvin kärkkäät syyttämään vihollista raakamaisesta sodankäynnistä.
Kownosta löysimme riittävästi huonekaluja; mutta kun myöhemmin muutimme
Brest-Litowskiin, tulimme tyhjiin parakkeihin. Tuotimme sen vuoksi
Kownosta osan huonekaluistamme, lisää saimme muualta. Sotahan on
karkeata ammattia.
Kaupungissa kävin usein evankelisessa jumalanpalveluksessa, joita pastori Wessel piti entisessä oikeauskoisessa kirkossa, mahtavassa rakennuksessa, joka näillä seuduilla edusti venäläistä pakkovaltaa. Kuulin siellä vieraassa maassa ensikerran virtenä kauniin vanhan laulun:
Ich hab' mich ergeben mit Herz und mit Hand Dir Land voll Lieb' und Leben mein deutsches Vaterland.
Se liikutti minua syvästi. Tätä laulua olisi nyt sunnuntaisin laulettava kaikissa kirkoissa ja jokaisen saksalaisen miehen tulisi kätkeä se syvälle sydämeensä.
III.
Ensi työ oli rintaman vahvistaminen ja armeijain elämän siedettävämmäksi tekeminen. Oikealla siivellämme oli Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmällä se rintaman osa, joka Niemenin eteläpuolelta ulottui Pinskin eteläpuolelle saakka. Tämä armeijaryhmä ynnä itärintaman ylipäällikkö olivat Saksan ylimmän armeijanjohdon käskyn alaisia. Tähän liittyi etelän puolella Itävalta-Unkarin Teschenissä olevan ylikomennon rintama, Linsingenin armeijaryhmä vasemmalla siivellä; oikea siipi oli aivan lähellä Romaanian rajaa.
Itärintaman ylipäällikön käskyalueella olivat 12:s ja 8:s armeija vetäytyneet niin yhteen, että tilaa jäi vain yhdelle armeijalle. 12:s pysytettiin, se ulottui Niemenistä aina Lidan—Molodetshnon radan tuolle puolelle. Kenraali v. Gallwitz oli luopunut ylipäällikkyydestä ja ryhtynyt komentamaan yhtä Serbiaa vastaan toimivaa armeijaa. Hänen sijassaan komensi 12:tta armeijaa kenraali v. Fabeck, joka oli tullut lännestä.