KELTAISET AIVOT.
1.
Kokemukseni ovat niin harvinaisia, etten ainakaan vielä voi koota niin yhteen. Eikä minulla myöskään ole juuri mitään erinomaista kerrottavaa matkastani pohjois-Kiinassa ja itä-Tibetissä. Matkani päämäärä sijaitsi villissä, tuntemattomassa seudussa, jossa ei kukaan valkoinen mies ennen ollut käynyt, ja ratsastukseni autioitten ja vaikeasti kuljettavien vuorien ylitse ei eroa suurestikaan Sven Hedin'in tunnetuista kuvauksista tuollaisista matkoista. Mitä kerron, tahi ainakin koetan kertoa… on näkemääni syvän järven rannalla olevassa luostarissa.
Kuinka löysin tuon salaperäisen, harvinaisen viisauden maailmalta piilossa olevan kotipaikan? Tietänenkö sitä itsekään? Tiedän vain, että melkein lumoava voima ja vaikutusvalta oli kätkettynä eräisiin kiinalaisiin kirjaimiin, jotka olivat piirretyt sormukseen, jonka vanha Wu-Tis antoi lähteissäni kiinalaiskaupungista pienine karavaaneineni ja uskollisine, Muhamed nimisine palvelijoineni. Ennen oli hän kohdellut minua kunnioittavasti kuin kauppias hyvää ostajaansa, tue hyvä Wu-Tis osasi ottaa maksun palveluksistaan, mutta annettuaan minulle sormuksen muuttui hän kokonaan, Hän kumartui tien tomuun, aivan kuin olisin ollut joku entisajan mahtava, joka voin hallita elämää ja kuolemaa pienimmällä sanallanikin.
"Oo, sinä taivaan hopeanvälkkyvä valo", sanoi hän käheästi kiinalaisella kukkaiskielellään, "sinä tähtien vertainen, suo anteeksi, että sellainen haiseva raato kuin minä uskallan saastuttaa hengittämääsi ilmaa. Mutta", tässä muuttui hänen äänensä kuiskaukseksi "minut on lähetetty tuomaan sinulle tätä lahjaa. En tiedä, kuka olet, mutta kuuluisan täytyy nimesi olla siellä, missä totuuden valoa etsitään… tämä sormus on avaava sinulle kaikki tiet, suojeleva sinua kaikissa vaaroissa… ja matkan päässä lahjoittava sinulle hakemasi tiedot. En tiedä mitkä, mutta hän, jonka sanansaattaja olen, tietää!"
Otin sormuksen ja annoin auringon säteillä sen vanhassa, kultaan upotetussa jalokivessä. "Joku taikakalu siis", sanoin, "joku sesam, aukea."
"En ymmärrä sinua muukalainen", kuiskasi vanhus, "mutta minä, kurja koira — muurahainen, joka en ole kyllin arvokas jalokivillä koristetun jalkasi poljettavaksikaan — sanon sinulle: säilytä tätä pyhää sormusta hyvin ja käytä sen valtaa taidolla. Ja vielä: kun olet löytänyt haettavasi syvän järven rannoilta, jonne Mohamed on sinut opastava ja kun sitten jälleen olet päässyt vaarattomiin seutuihin, niin ei sinun enää ole pidettävä kultaista koristusta sormessasi, vaan säilytettävä sitä muuten hyvin, siihen asti kun sen omistaja vaatii sen sinulta takaisin. Sinun on luovutettava sormus heti hänelle, jos tahdot elää! Niin on minun käsketty sinulle sanoa."
"Mutta kuinka voin tietää, että sormuksen vaatija on oikea?"
"Hän on antava sinulle merkin."
"Mutta minkälaisen?"