Purjehdus tuntuu yksitoikkoiselta, mutta eräänä päivänä sattuu tervetullut välikohtaus, joka antoi aihetta pitkiin puheisiin ja arvailuihin upseerien kajuutassa ja miehistön skanssissa. Laivan pysäytti pieni höyrylaiva joka oli etsimässä haaksirikkoutuneita. Muudan naparetkikunta oli joutunut perikatoon Lancaster'in salmessa tai jossakin siellä päin, ja oli mahdollista, että he olivat pelastuneet jollekin jäälautalle, joita salmi oi täynnä.
"Minulla on muutakin tehtävää kuin hakea kadonneita napamatkueita", sanoo kapteeni, "mutta jos kohtaan jonkun, niin annan tietysti apuani." — "Ja tähystystä kai ette lyö laimin?" kysyttiin toisesta laivasta. Jos he löytäisivät jotakin, niin oli pohjoisempana toinenkin laiva, joka myöskin etsiskeli ja jonka "Seitsemän sisarusta" varmaankin tapaisi. Hyvien sanomien tuoja saisi suuren palkinnon. Sitten sanoivat he toisilleen jäähyväiset. "Sisarukset" jatkoivat matkaansa pohjoiseen ja höyrylaiva, jolla ei ollut mitään nimeä, suuntasi kulkunsa Grant'in maata kohti.
Kaikkea tuota ajattelee kapteeni tänään, hieroessaan kohmettuneita käsiään. "Ah", hän sanoo itsekseen, "se oli tietysti vain turhaa puhetta, tunnen heidän palkintonsa! Sitäpaitsi on siitä kulunut jo melkein viikko, enkä ole nähnyt juuri mitään. Olisikin kummallinen sattuma, jos näkisi jotakin, ja täällä. Halloo! Mitä nyt?"
Tähystäjän huuto mastosta keskeyttää kapteenin ajatukset.
"Mies edessä jäällä!"
"Mikä se on?"
"Eräs lippua heiluttava mies… näen hänet selvään kiikarilla… kaksi astetta tuulen puolella."
Kapteeni Ramsgate lähettää erään miehen hakekaan suurta kiikaria.
"Mutta kiiruhda!"
Hän katsoo sillä. Kyllä, tosiaankin, pieni pilkku valkoisella jäällä… ei voi erehtyä… kyllä se on joku mies, pieni ihmismuurahainen. yksinään, ajojäitä täynnä olevalla merellä.
"Laskekaa vene… ja heti!"