Vihdoinkin aukenee ovi ja Pinguit syöksyy sisään suoraan Tassinork'in komentajan, Sören Nordstrandin syliin.
Nordstrand tarttuu Pinguit'ia käsivarteen.
"Hei… kuka on tullut takaisin? Mikä 'hän' se on?"
Pinguit riistäytyy irti. Hän ei kärsi mitään pakkoa.
"Erik, tietysti Erik! Hän, joka antoi Pinguit'ille veitsensä ja pyssynsä, hän, jonka Arnaluk opetti ajamaan koirilla… hän, joka oli tullut ilmassa Grönlantiin ja asui eräässä raajassa Toivon laaksossa, majassa, joka vieläkin on jäljellä!"
Nordstrand ei kuuntele häntä loppuun. Hän on joi ulkona. Niin, tuolla alhaalla näkyy todellakin eräsi mies. Olikohan se Erik Holm? — — toisen kerran sattumalta joutuneena tänne maailman loppuun, Tassinork'iin. Nordstrand on kyllä lukenut kirjeistä ja sanomalehdistä, jotka olivat saapuneet Upernivik'istä viime kesänä, että Erik ja tuo tunnettu tanskalainen löytöretkeilijä, professori Almkvist olivat lähteneet tieteelliselle matkalle. Mutta, että se toisi Erikin tänne — — maailman ympäri…
Mutta nyt he tapaavatkin toisensa. Kyllä, se on Erik! Nordstrand tuntee hänet heti ja nauraa ilosta.
"Tervetuloa, tervetuloa, rakas…"
"Hän ei näy sitä tietävän", sanoo Erik itsekseen, "jos hän tietäisi, niin ei hän voisi hymyillä ja olla iloinen!" Mutta nyt aikoo Erik kertoa sen… heti… kunhan hän vain ehtii koota ajatuksensa…
"Nordstrand… ette saa nauraa… ettekä olla iloinen… minun on kerrottava teille suuri suru… haimme häntä kyllä kaikkialta… Aasian sydämestä… koko maailmasta… kunnes vihdoin… tuolla kaukana lännessä… Lancaster'in salmessa… löysimme hänen hautansa."